Kansalaisaloite kaatui – Länsi-Pohjassa uskotaan silti omaan synnytysosastoon

Pieniä synnytyssairaaloita puolustaneen kansalaisaloitteen kaatumiseen petyttiin Länsi-Pohjassa. Silti vuosia löysässä hirressä roikkuneessa sairaalassa uskalletaan toivoa, että synnytysosasto saisi säilyä alueella.

Kotimaa
vastasyntynyt, Länsi-Pohjan keskussairaala, synnytys
Laura Valta / Yle

KemiLänsi-Pohjassa uskotaan vielä oman synnytysosaston säilymiseen, vaikka eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei kannattanut pieniä synnytyssairaaloita puolustavaa kansalaisaloitetta.

Länsi-Pohjan keskussairaalan ylilääkäri Eila Knuuti nimittäin uskoo sote-uudistuksen muokkaavan päivystysasetusta, jolla on vaikutusta synnytysten säilymiseen alueella. Knuutin mukaan päivystysasetus tulee valtakunnallisesti liian kalliiksi.

Toivoa on, että vuosi 2019 on kaiken muuttava.

Eila Knuuti

– Nykyinen päivystysasetus joka tuli voimaan vuoden alusta, sen tavoite oli saada 65 miljoonaa euroa säästöä. Nyt on havaittu, että se on tehnyt 400 miljoonaa euroa hinnan nousua, Knuuti toteaa.

– Eihän tälläinen säädös voi pysyä voimassa. Siinä mielessä toivoa on, että vuosi 2019 on kaiken muuttava, hän jatkaa ja viittaa vuoteen, jolloin sote-uudistus tulisi voimaan.

Miten päivystys määritellään?

Myös Länsi-Pohjan keskussairaalan ylilääkäri Pertti Sakaranaho uskoo, että sote-uudistuksen myötä päivystystä tullaan puntaroimaan uudestaan. Päivystystä pitää miettiä jo siksi, että jatkossa vain osa sairaaloista on laajasti päivystäviä.

Päivystysasetus sinällänsä varmaan lakkaa olemasta, kuten kymmenet ja sadat muutkin asetukset ja lait.

Pertti Sakaranaho

– Valtiovalta tulee määrittelemään, mitä keskussairaaloissa saa tehdä ja tavallaan siinä yhteydessä päivystykseen liittyvät pykälät kirjoitetaan uusiksi, Sakaranaho pohtii.

– Päivystysasetus sinällänsä varmaan lakkaa olemasta, kuten kymmenet ja sadat muutkin asetukset ja lait, kun tulee täysin uudenlainen säädäntö, hän jatkaa.

Länsi-Pohja aikoo hakea jatkoa poikkeusluvalleen synnytysten jatkumiseksi vuoteen 2018 asti. Sairaanhoitopiirin johtajan Riitta Luosujärven mukaan poikkeuslupahakemusta ei ole vielä käsitelty virallisesti.