Väyrynen arvostelee keskustan muuttunutta linjaa Pisararadasta

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen arvostelee keskustassa ilmennyttä myönteistä kantaa Pisararataa kohtaan. Hänen mukaansa ennen vaaleja keskusta vastusti Pisararataa, jota pidettiin kalliina ja tarpeettomana.

Kotimaa
Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen.Yle

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen arvostelee keskustan parissa ilmennyttä Pisararadan kannattamista. Väyrynen viittaa sekä Matti Vanhasen että Olli Rehnin lausuntoihin.

– Kun lensin aamulla Brysselistä Berliiniin, luin Helsingin Sanomista, että Pisara on vahvasti esillä. Nyt kaavaillaan, että sen rakentamiseen käytettäisiin asuntorahaston, ARA:n, varoja! Lehden mukaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen kannattaa tätä ratkaisua, Väyrynen kirjoittaa blogissaan (siirryt toiseen palveluun).

Väyrynen tulkitsee, että keskustan valtaapitävät aikovat jatkaa keskittävää metropolipolitiikkaa, vaikka eduskuntavaaleissa puolue vaati siirtymistä maakuntien kehittämiseen.

– Kun elinkeinoministeri Olli Rehn taannoin HS:n vieraskynässä kannatti Pisaraa ja jopa junatunnelia Tallinnaan, pidin tätä hänen yksityisajattelunaan. Nyt näyttää siltä, että puolueessa valtaapitävät ovat laajemminkin tällä kannalla ja aikovat jatkaa keskittävää metropolipolitiikkaa, hän arvioi.

Väyrysen mielestä Suomen talouden tulevaisuus on biotalouden ja maakuntien uusiutuvien luonnonvarojen varassa.

– Niiden kestävä hoitaminen ja hyödyntäminen edellyttävät liikenneyhteyksien parantamista. Metropolipolitiikan suurhankkeet ovat taakka sekä kansantaloudelle ja metropolialueiden asukkaille.

Väyrysen mielestä keskustassa ja puolueen eduskuntaryhmässä on vakavan sisäisen keskustelun aika.