Äitikuolleisuus maailmassa on miltei puolittunut 25 vuodessa

Raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin ongelmiin kuollaan nyt entistä harvemmin, mutta kehitys eri alueiden välillä on YK:n ja Maailmanpankin raportin mukaan ollut epätasaista.

Ulkomaat
Äiti kantaa nukkuvaa lasta sylissään.
Helmut Fohringer / EPA

Naisten synnytyskuolemien määrä maailmassa on miltei puolittunut viimeisen 25 vuoden aikana, mutta ainoastaan yhdeksän maata on täyttänyt YK:n vuosituhannen alussa asettamat tavoitteet äitikuolleisuuden vähentämiseksi, selviää YK:n ja Maailmanpankin torstaina julkaisemasta raportista.

– Vuoden loppuun mennessä äitikuolleisuus on vähentynyt 44 prosenttia vuoden 1990 tasosta, mutta kehitys on jakautunut hyvin epätasaisesti eri maiden ja alueiden välillä, kertoo lisääntymisterveyden tutkimusta koordinoiva tohtori Lale Say YK:n alaisesta Maailman terveysjärjestö WHO:sta.

Tänä vuonna 303 000 naista menehtyi raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin ongelmiin, kun vuonna 1990 äitikuolemia tapahtui 532 000 vuosittain. Maailmanlaajuisesti jokaista 100 000 synnytystä kohden tapahtuu 216 äitikuolemaa.

Itä-Aasiassa eniten edistystä

Osana vuosituhannen alussa sovittuja YK:n vuosituhattavotteita jäsenmaat sopivat vähentävänsä äitikuolleisuutta 75 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

– Ainoastaan yhdeksän maata täytti tavoitteen, mutta 39 maata on saavuttanut merkittävää edistystä, Say sanoo.

Eniten edistystä saavutettiin Itä-Aasiassa, jossa äitikuolleisuuden suhdeluku putosi 95 kuolemasta 27 kuolemaan 100 000 synnytystä kohden. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äitikuolemien määrä putosi 45 prosenttia, mutta alueella tapahtuu silti edelleen kaksi jokaisesta kolmesta äitikuolemasta maailmassa.

Suomi kuului niiden kymmenen maan joukkoon, joissa äitikuolemia tapahtui alle viisi jokaista 100 000 synnytystä kohden.

YK on asettanut uuden tavoitteen, jonka mukaan maailmanlaajuinen äitikuolemien määrä pyritään tiputtamaan alle 70:een kuolemaan 100 000 synnytystä kohden vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen pääseminen vaatii terveyspalveluiden parantamista kehittyvissä maissa.

Raportti on luettavissa lääketieteellisessä The Lancet (siirryt toiseen palveluun)–julkaisussa.

Lähteet: AFP, Reuters