1. yle.fi
  2. Uutiset

Kurdit tunkeutuivat Sinjarin kaupunkiin Irakissa

Uutistoimisto AP:n toimittajat näkivät peshmerga-taistelijoiden nostavan kurdilipun salkoon Sinjarissa. Pohjoisirakilainen kaupunki on sijainniltaan strategisesti tärkeä, ja sen valtaaminen Isisiltä olisi myös symbolisesti tärkeä voitto.

Ulkomaat
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Kurdien peshmerga-taistelijat ovat tunkeutuneet Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Sinjarin kaupunkiin, kurdien aluehallinto ja uutistoimistojen paikalla olevat toimittajat sanoivat perjantaina.

Uutistoimisto AP:n toimittajat todistivat, miten peshmerga-taistelijat nostivat kurdilipun salkoon Sinjarin keskustassa. Hyökkäystä johtava kurdiupseeri kuitenkin varoitti, että kaupunkia ei voi vielä sanoa vallatuksi, AP kertoi.

Kurdit aloittivat suurhyökkäyksen kohti ääri-islamilaisen Isisin hallitsemaa Sinjaria eilen torstaina. Perjantaina Irakin Kurdistanin alueellinen turvallisuusneuvosto kertoi Twitterissä, että kurditaistelijat ovat edenneet kaupunkiin "kaikista suunnista". Uutistoimisto Reutersin mukaan satoja peshmerga-taistelijoita käveli Sinjarin kaupunkiin pohjoisesta.

Sinjar sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla tiellä, joka yhdistää Isisin hallitsemat alueet Irakissa ja Syyriassa. Kurdit saivat katkaistua kaupungin yhteyden Syyriaan torstaina Yhdysvaltain ilmaiskujen tuella.

Kaupunki on myös symbolisesti merkittävä kohde merkittävän jesidivähemmistönsä vuoksi. Isis valtasi Sinjarin kesällä 2014 ja tappoi ja orjuutti tuhansia jesidejä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 200 000 vähemmistöön kuuluvaa pakeni kaupungista. Kaupungin raaka valtaus herätti kansainvälistä huomiota.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi