Miekanhiontakivi on oikea muinaisuuden kummajainen

Suomen harvat miekanhiontakivet ovat merkillisimpiä menneisyytemme jälkiä. Tutkijat eivät tunne niiden tarkoitusta. Niistä ei ole säilynyt lainkaan kansanperinnettä. Tuskin niissä miekkoja on hiottu. Niitä on vain neljä kappaletta, kaikki Kanta-Hämeessä. Mutta niitä voi löytyä lisää.

Kotimaa
Miekanhiontakivi Lahdentaan Kirkkovalkamassa Hattulassa
Markku Karvonen / Yle

Kukaan ei tiedä oikeastaan mitään Suomen miekanhiontakivistä. Se tiedetään, että niitä on tunnettu kuusi kappaletta, kaikki Kanta-Hämeessä. Kaksi on tuhottu, mutta neljä on edelleen jäljellä. Kaikki ovat olleet rannassa veden äärellä. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat liittyneet rautakauden elinpiiriin ja muihin muinaisjäännöksiin.

Suomessa neljä, Gotlannissa parituhatta

Miekanhiontakivissä on vaihteleva määrä pitkiä sileitä hiomauurteita ja usein laakeita, matalia hiomapintoja. Ne ovat selvästi ihmisen tekemiä, ja ympäristön löytöjen sekä järvien tunnettujen pinnanvaihteluiden perusteella ne voi ajoittaa rautakaudelle. Miekanhiontakivet voivat olla viikinki- tai ristiretkiajalta.

Mikään tieteen sensaatio miekanhiontakivet eivät ole. Niitä on lisäksi Etelä-Ruotsissa ja Norjassa. Hieman vastaavalla tavalla hiottuja, mutta ympäristöltään erilaisia kiviä on Keski-Euroopassakin. Mutta etenkin niitä tunnetaan Gotlannista. Siellä miekanhiontakiviä voi olla parikin tuhatta. Kiven nimikin tulee naapurin puolelta. Miekkojen hiominen oli Gotlannissa vanha tulkinta, joka käännettiin suomen kieleen. Koska miekkojen hiomisesta tuskin on kyse, niitä voi nimittää uudemmalla termillä myös hiomauurrekiviksi.

Miksi Hämeessä, ja etenkin vanhassa Tyrvännössä?

Kirjailija, tutkija Sakari Pälsi kertoi Lopen Sajaniemessä olleen rautakautisessa ympäristössä miekanhiontakiven, joka on jo aikoja sitten hajotettu. Lammilla, nykyisessä Hämeenlinnassa, oli Liesossa kivi, joka hajotettiin tien teon alta. Sen kappaleita on edelleen jäljellä. Lisäksi Lammilla on Ormajärven rannassa jäljellä hieno moniuurteinen Vanhakartanon miekanhiontakivi.

Mutta mystiset kivet näyttävät keskittyneen etenkin entiseen Tyrväntöön, nykyiseen Hattulaan. Lahdentaan Kirkkovalkamassa on suuri laakea maakivi, jossa on pitkiä hiomauurteita ja sileitä laakeita pintoja. Aivan läheltä löytyy Ristiinanhovin hieman rosoinen kivi, jossa näyttävät yhdistyvän luonnon ja ihmisen jälki. Suotaalan Anttilassa on kauniisti hiottu kivi, joka on ilmeisesti pyöritetty vanhalta paikaltaan alas pellon ja rannan välimaastoon. Kaikkia näitä yhdistää Vanajaveden muinaisrannan läheisyys.

Yksi arvaus on syntynyt yllä olleista tiedoista: kyse saattaa olla Hämeeseen kauppayhteyksien kautta Gotlannista kulkeutuneesta, melko lyhytaikaisesta ja sittemmin täysin unohtuneesta kulttuurista.

Mitä niillä on tehty, mikä on uurteiden merkitys?

Kukaan ei tiedä, voi vain arvailla. Jokin yhteys saattaa olla paljon runsaammilla ja paremmin tunnetuilla kuppikivillä ja miekanhiontakivillä. Kuppikiviin liittyy runsaasti uhraamiseen liittyvää kansanperinnettä, miekanhiontakivistä ei löydy perinteessä mitään. Uhraamiseen ne sopivat jotenkin huonommin. Eivätkä oikein miekkojen hiomiseen.

Gotlannista on löytynyt kahdenlaisia viitteitä. Toisten mukaan niiden läheltä on löytynyt jälkiä metallin käsittelystä, mahdollisesti sepän töistä. Toiset viittaavat siihen, että miekanhiontakiviä olisi käytetty kovasimien tai hiontakivien hiomiseen. Tätä vastaan ainakin Suomessa sotii se, että kivien sijainti ja korkeus ei ole lainkaan otollinen työnteolle. Suomessa niiden ympärillä ei ole tehty arkeologista tutkimusta.

Maaginen merkitys, ehkä yhteys tuonpuoleiseen?

Yksi selitys liittyy veden läheisyyteen. Aiemmin korkeamman veden pinnan aikana ne ovat olleet aivan rannassa. Siksi niitä on ajatuksissa yritetty liittää kalastukseen ja kalaonneen. Ainakin veden läheisyys on auttanut hiomisessa, jos hiontatapana on ollut veden ja hiekan käyttö.

Mielenkiintoinen on teoria, että kiven hiomisessa tärkeintä on ollut tekeminen, hiominen itsessään. Jos ajattelee, että kivi veden äärellä on ollut väylä toiseen maailmaan, tuonpuoleiseen tai aliseen, voi kuvitella jonkun nähneen hionnan vaivan saadakseen tuon yhteyden.

Tämä menee kirjoittajan mielikuvituksen piikkiin: ehkä hiominen, sen liike ja rytmi, miksei äänikin, on ehkä ollut maaginen rituaali, jolla oli rautakauden hiojalle suuri merkitys, jota nykyajattelu ei enää tavoita.

Eikö niitä ole meillä missään muualla?

Ilari Aalto on omassa artikkelissaan nostanut esiin kiinnostavan ajatuksen. Miekanhiontakiviä on vain muutama ja niitä tunnetaan huonosti. Ehkä niitä ei ole osattu tunnistaa? Siksi hän miettikin, että rautakauden ympäristöiksi tunnetuissa paikoissa ja nimenomaan veden äärellä kiviä voisi tarkastella sillä silmässä, voisiko Suomen miekanhiontakivien määrä ja perhe vielä kasvaakin.

Osalla kivistä on kuitenkin melko lyhytnykyhistoria. Kirkkovalkaman kivi tunnistettiin vuonna 1947, muut Tyrvännön miekanhiontakivet vasta 1985 muun arkeologisen inventoinnin yhteydessä.