Suru hiljensi Pariisin

Silmitön terrori muutti Pariisin tunnelman suruntäyteiseksi. Terrorismin kohteena oli ilo ja vapaus, mutta pariisilaiset eivät anna pelolle periksi, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio Pariisista.

Ulkomaat
Ihmisiä aidan takana
Pariisilaiset surevat terrori-iskujen uhreja. Sampo Vaarakallio / Yle

On lounasaika. Ajan taksilla halki Pariisin, ympäri Riemukaaren, pitkin Champs Élyséetä. Pariisi on pelokas, varuillaan. Harvojen, valtakatua kulkevien ihmisten kasvoilta voi lukea hämmennyksen.

Tarjoilija pyyhkii pöytiä
Champs Élyséen kahviloiden terassit olivat tyhjiä. Sampo Vaarakallio / Yle

Pariisin tunnelma on omituinen. Champs Élyséen kahviloiden katuterasseilla ei ole ihmisiä. Perjantai-illan raakalaismaiset iskut iloa ja vapaata eloa vastaan tuntuvat tyrmistyksenä ja varauksellisuutena.

Ihmiset kyselevät itseltään ja toisiltaan ”miksi”.

Ei kaikki tähän lopu

Lähden päiväkävelylle Latinalaiskortteleiden yleensä vilkkaille kaduille. Jokaisessa kommentissa puhutaan surusta ja myötätunnosta viattomien uhrien omaisia kohtaan.

Ruokakauppa
Kalakauppias Samir sanoo olevansa kauhuissaan. Sampo Vaarakallio / Yle

Kalakaupan myyjä Samir sanoo olevansa kauhuissaan.

– Mutta tänään ihmiset kävivät aamupäivällä ihan normaalisti kalaostoksilla. Joka päivä on syötävä – ei kaikki tähän lopu.

Erityisesti Samir on liikuttunut siitä, että iskujen kohteina oli niin paljon nuoria.

– Kuvat iskuista ovat olleet pysäyttäviä. Todella surullisia. Tämä on raskasta aikaa, sanoo Samir.

Aviopari – osoitus toivosta

Seinen varren vanhojen kirjojen myyntikojut ovat lähes tyystin ilman asiakkaita. Seineä pitkin lipuva turistiristeilijä on tyhjä.

Hääpari poseeraa
Aviopari on osoitus toivosta. Sampo Vaarakallio / Yle

Vaikka barbarialla yritettiin tapaa ilo ja usko tulevaisuuteen, ei siinä onnistuttu. Seinen sillalla tulee vastaan juuri vihitty ja onnea pursuva aviopari.

Onnittelen, en kysy eilisestä.

Jos pelkäisimme, ne olisivat voittaneet

Elämäniloa on aistittavissa myös Marais`n juutalaiskorttelissa. Siellä kahvilat ovat terrassejaan myöten pullollaan.

– Olen tietenkin surullinen ja vihainen, mutta en pelkää. Mikasi pelkäisin? Jos pelkäisimme, ne olisivat voittaneet, sanoo Marie.

Marien mielestä tästä täytyy vain jatkaa eteenpäin. Perjantai-illan terrori-iskujen kauhein asia oli hänenkin mielestään se, että kohteina oli niin paljon nuorisoa.

– Se on uutta. Minäkin tunsin yhden heistä, jotka ammuttiin konserttisalissa.

Suzanne: Tämä on uutta fasismia

Bataclanin konserttitalon seutu on ollut monen pariisilaisen lauantaipäivän kävelykohde. Menehtyneiden läheisten muistolle tuodaan kukkia ja käydään jättämässä hyvästejä.

Suzanne kävelee kahden pienen poikansa kanssa lähellä Bataclanin konserttitaloa. Hän asuu kulman takana. Hän ei voi ymmärtää, että omat kotikulmat olivat silmittömän ja raakalaismaisen tappamisen näyttämönä.

– Tämä on uutta fasismia. Tällaisille teoille ei ole perusteita, sanoo Suzanne.

Suzanne muistuttaa, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Pariisi kohtaa tällaisen painajaisen.

– Me pystymme pääsemään tämän yli. Meillä on siihen vahvuutta. Me emme pelkää. Emme suostu pelkäämään, sanoo Suzanne.

Pariisi on päättänyt olla antamatta periksi terrorismin edessä.