Ylen sisällöt Pariisin iskuista kiinnostaneet suomalaisia – jopa hallituskriisi jäi varjoon

Pariisissa myöhään perjantai-iltana tehdyt terrori-iskut käynnistivät lauantain vastaisena yönä poikkeukselliset järjestelyt myös Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnassa. Ylen verkkouutisia sekä tv:n ja radion uutis- ja erikoislähetyksiä seurasi lauantaina suuri yleisö.

Ulkomaat
Yle Uutisten verkkosivu 14. marraskuuta.
Yle

Jopa viikon takainen kotimaan sote-hallituskriisiuutisointi jäi joidenkin yleisötilastojen perusteella Pariisin terrori-iskun seurannan herättämän kiinnostuksen varjoon. Verkossa Ylen uutissisältöjä luettiin lauantaina 864 000:lla eri selaimella, jossa on kasvua neljännes edellisviikon lauantain vertailulukemista.

Pariisin terrori-iskun nettiuutisoinnin yksittäisistä jutuista eniten ladattiin tapahtumien hetki hetkeltä -seurantaa, johon tapahtumia on päivitetty reaaliajassa. Artikkeli keräsi lauantaina yli 250 000 sivunäyttöä, ja samassa artikkelissa seurataan tapahtumia edelleen nyt sunnuntainakin.

*Televisiossa *Yle aloitti lauantaiaamuna uutislähetykset tavallisesta viikonloppuaikataulusta poiketen jo aamukuudesta alkaen. Kello 9–12.30 tv:ssä lähetettiin erikoislähetys, josta tapahtumia ja niiden analyysiä seurasi enimmillään 529 000 katsojaa. Yle välitti tv:ssä, radiossa ja verkossa myös valtioneuvoston infon kello 13 ja jatkoi erikoislähetyksiä illtapäivällä. Illalla TV:n kello 20.30 Yle Uutisia seurasi keskimäärin 834 000 katsojaa.

*Ylen radiokanavilla *Pariisin tilannetta seurattiin jo lauantain vastaisesta yöstä alkaen aamupäivään saakka puolen tunnin välein uutislähetyksissä sekä taustoitettiin edelleen aamu- ja iltapäivällä ylimääräisissä Radio Suomen Ajantasan lähetyksissä. Tasatuntien uutislähetykset olivat myös kestoltaan tavallista pidempiä. Kuuntelijalukuja radion eilisille lähetyksille ei ole saatavilla.