Mehiläinen avaa ensimmäisen vastaanottokeskuksensa

Tampereen Rautaharkkoon odotetaan ensimmäisiä turvapaikanhakijoita tiistaina.

turvapaikanhakijat
Kolmikerroksinen tiilirakennus
Marko Melto / Yle

Mehiläinen-konserniin kuuluva Hoivapalvelu Metsätähti avaa ensimmäisen vastaanottokeskuksensa. Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuvat Tampereen Rautaharkkoon todennäköisesti tiistaina.

Rautaharkon vastaanottokeskuksessa on tilaa 120 turvapaikanhakijalle. Kaikki paikat täyttyvät todennäköisesti pikaisesti. Uusi vastaanottokeskus sijaitsee pienteollisuusalueella.

Metsätähti järjestää alueen asukkaille ja kaikille asiasta kiinnostuneille yleisötilaisuuden keskiviikkona Hatanpään koululla. Paikalla ovat vastaanottokeskuksen toiminnasta vastaavat yhtiön edustajat sekä asiantuntijoita Maahanmuuttovirastosta, kaupungilta ja poliisista. Tilaisuus alkaa kello 18.

Hoivapalvelu neuvottelee vastaanottokeskuksien avaamisesta myös muilla paikkakunnilla.