Poikkeuksellinen lintusyksy huipentuu hyvällä onnella vielä valkoselkätikan vierailuun ruokintapaikalla

Lämmin syksy on tarjonnut poikkeuksellisen paljon ilonaiheita lintuharrastajille. Monien lintujen syysmuutto on siirtynyt ja esimerkiksi Vaasassa on päästy vielä marraskuussa bongaamaan västäräkki ja haarapääsky. Sulat vedet saavat myös joutsenet viipymään maisemissa suurina parvina.

luonto
Ari Lähteenpää
Ari LähteenpääAntti Haavisto / Yle

– Jos marraskuun alussa on nähty haarapääsky Vaasassa, niin onhan se jotain aivan ennennäkemätöntä. Ei sellaista ole luultavasti tapahtunut koskaan aikaisemmin, innostuu mustasaarelainen lintuharrastaja Ari Lähteenpää.

Lähteenpää sanoo, että vaikka onkin jo myöhäinen syksy, nyt kannattaa linnuista kiiinnostuneiden pitää silmät auki. Luonto tarjoaa ilonaiheita ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon.

– Hovioikeudenpuistikossa (Vaasassa) on västäräkki. Siellä se oli ainakin vielä lauantaina.

Tulipäähippiäinen!

Ari Lähteenpään mukaan esimerkiksi tikkoja ja käpylintuja on ollut huomattavan paljon liikkeellä.

– Ja kun tästä nyt mennään eteenpäin, niin varsinkin tällaiset vaelluslinnut kuten tikat, saattavat jämähtää paikalleen. Hyvältä ruokintapaikalta voi onnekas ihminen löytää harvinaisemmankin tikan, esimerkiksi harmaapäätikan. Tai jos oikein hyvä tuuri käy, niin vaikka valkoselkätikankin (siirryt toiseen palveluun).

Linnut eivät katso kalenteria. Sen on kulunut syksy osoittanut. Ari Lähteenpää kertoo, että Merenkurkun lintutieteellisen yhdistyksen alueella on tehty marrskuun aikana havaintoja 85 eri lintulajista. Viimeisin bongaus on sunnuntailta.

– Korsnäsissä oli eilen nähty sellainen todella harvinainen lintu kuin tulipäähippiäinen.

Lähteenpään mukaan tulipäähippiäinen jos mikä käy esimerkiksi siitä, minkälaisia ilonaiheita luonnosta voi marraskuun harmauden keskeltä löytyä.

Kun joutsenet lähtevät...

Ari Lähteenpää on tullut "pelipaikalle" eli Söderfjärdenin peltoaukealle maanantaiaamuna varhain, jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Söderfjärden on kuuluisa kurjistaan. Syksyisin ja keväisin tuhannet kurjet lepäilevät Söderfjärdenin pelloilla.

Kurkien tapaan myös joutsenet viipyvät Söderfjärdenin pelloilla.

– Muutama päivä sitten täällä oli 700 joutsenta. Ne tulevat tänne ruokailemaan aamulla, kun aurinko nousee.

Vanha kansa tietää, että "halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana". Ari Lähteenpää allekirjoittaa kansanviisauden.

– Kun joutsenet lähtevät, siitä voi kyllä päätellä, että syksy on ohi ja talvi tullut. Merenlahdet ovat jäätyneet ja maakin sen verran, että peltojoutsenille ei ole enää ruokaa tarjolla.