Vastaanottokeskukset kiristävät valvontaa Pariisin iskujen vuoksi – "Muslimit peloissaan"

Turvapaikanhakijat ja jo oleskeluluvan saaneet maahanmuuttajat ovat huolissaan omasta turvallisuudestaan. He pelkäävät, että Pariisin terrori-iskut ovat leimanneet kaikki muslimit.

Kotimaa
hakaristi ikkunassa
Juha Korhonen / Yle

Monet vastaanottokeskukset ja hätämajoitusyksiköt kiristävät turvatoimiaan Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

– Yritämme varautua levottomuuksiin ja seuraamme tarkemmin, keitä lähistöllä liikkuu, kertoo Kouvolan vastaanottokeskuksen ja hätämajoitusyksikön johtaja Satu Kurri.

Turvapaikanhakijoilla on ollut Kouvolassa turvanaan vartijoita, mutta vartijoiden määrää ei Kurrin mukaan ole tarkoitus lisätä. Vierailijoita syynätään kuitenkin entistä tarkemmin.

– Meillä käy paljon vapaaehtoisia erilaisissa tehtävissä. Tukihenkilöitä, kerho-ohjaajia, vaatelajittelijoita. Jos uusia ihmisiä tulee, tarkistamme, keitä he ovat, Kurri sanoo.

Ei oteta puheeksi

Kouvolan turvapaikanhakijoiden kanssa on puhuttu Pariisin tapahtumista varsin vähän.

– Olemme ottaneet sellaisen linjan, koska ihmiset ovat muutenkin järkyttyneitä ja on omia kokemuksia. Tietty jos he haluaa keskustella asiasta.

Kurri on kuitenkin puhunut Pariisin iskuista oleskeluluvan jo saaneiden maahanmuuttajien kanssa.

– He ovat järkyttyneitä ja muslimitaustaiset huolissaan siitä, että heidät kaikki leimataan. On pelkoa omasta turvallisuudesta, kun maahanmuuttovastaiset tahot voivat saada tästä vettä myllyynsä.

Yleinen tunnelma tarkkailussa

Myös Kotkan vastaanottokeskuksessa valmiustasoa on nostettu.

– Tällaiset dramaattiset ja traagiset tapahtumat voivat saada tietyissä ihmisissä reaktioita aikaan. Se herättää turvapaikanhakijoissa huolta, sanoo vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio.

Kotkassa valmiustason nosto tarkoittaa sitä, että yleistä mielipidettä seurataan tarkemmin.

– Se on sellaista tunnetilan ja kommenttien tarkkailua medioissa. Jos havaitsemme riskejä, raportoimme niistä poliisille, Autio toteaa.

Kotkassa ei ole vartijoita, sillä toiminnalla on pitkä historia ja turvapaikanhakijat on hajautettu asuntoihin ympäri kaupunkia. Alaikäisten yksiköissä on henkilökuntaa ympäri vuorokauden.

"Lintukoto"

Haminassa Myllyhovin hätämajoitusyksikössä ei sen sijaan ole koettu, että turvatoimia pitäisi kiristää. Asiakkaat ovat kuitenkin olleet huolissaan omasta turvallisuudestaan.

– Joku mainitsi Lahden Hennalan tapahtumista viikonloppuna. Lahden yksikkö kuitenkin sijaitsee lähempänä keskustaa. Haminassa olemme täällä lintukodossa Jumalan selän takana. Tänne on hankalampi tulla, joten sillä tavalla ollaan paremmin turvassa, sanoo hätämajoitusyksikön vastaava ohjaaja Tiina Meisola.

Haminan Myllyhovissa on vartija paikalla ympäri vuorokauden.