Ananaksen voi vaihtaa omenaan – Herkkupizza valmistuu suomalaisista raaka-aineista

Suosikkipizzoja on yhtä monta kuin syöjiä. Jaakko "Kokki" Kolmosella on tarkat kriteerit pizzan tekoa varten: suomalaista sen olla pitää.

ilmiöt
Pizzan paistoa Pikku Paussin leipomossa.
Pasi Takkunen / Yle

Sanotaan, että pizza on niin hyvä kuin sen raaka-aineet ovat. Tämän väitteen allekirjoittaa ruokaohjelmista ja keittokirjoista tuttu Jaakko Kolmonen (siirryt toiseen palveluun). Jotta pizzasta tulisi hyvää, pitäisi raaka-aineiden vedestä lähtien olla puhtaita ja kotimaisia.

– Maailmalla on niin huonoa vettä, se vesi on jo tärkeä asia. Sen pitää olla puhdasta suomalaista lähdevettä.

– Jos pizzaan halutaan saada hyvä maku, niin se pitää tehdä suomalaisista raaka-aineista. Oliiviöljyn tilalle rypsiöljy, durum-vehnän tilalle kotimainen, hyvä spelttivehnäjauho, tai jotain muuta vastaavaa jauhoa.

Maailmalla matkaillut Kolmonen kertoo maistavansa eron.

– Kainuussa kasvatettu yrtti vai Italiassa kasvatettu yrtti – niillä on aivan taivaallinen ero. Kyllä eron huomaa. Kun puhuu ulkomailla olevien kollegoiden kanssa, niin hekin arvostavat maukkaita, suomalaisia raaka-aineita.

Loputtomat mahdollisuudet

Pizzassa parasta on Kolmosen mukaan juuri se, että jokainen saa valikoida juuri itselleen sopivan makuyhdistelmän.

Omena on sellainen, joka voisi monessa pizzassa olla raikastava lisä.

Jaakko Kolmonen

– Jos pitää jostain yhdestä raaka-aineesta, niin sitä voi käyttää pääraaka-aineena. Kalaa, broileria tai vaikkapa jauhelihaa. Saa valita vapaasti.

Jos makumieltymykset eivät kaverin kanssa kohtaa, niin pizzapohjan voi puolittaa tasan. Toiselle toista ja toiselle jotain aivan muuta.

– Mahdollisuuksia riittää loputtomiin.

Kolmonen painottaa, että raaka-ainevalinnoissa kannattaa miettiä maakunnallisesti.

– Vaikkapa kaloissa. Eri vesistöissä viihtyvät eri kalat, merenrannalla silakat ja sisävesissä muikut.

Juusto päälle, ei pohjalle

Ruokakonkarin suosikkipizzaan kuuluu ainakin yksi, tietty raaka-aine.

– Jauheliha. Sellaisessa pizzakastikkeessa, jossa tomaattimurska on keitetty jo edellisenä päivänä ja siihen sitten valkosipulia ja tavallista sipulia runsaasti. Siihen voi käyttää tomaattiketsuppiakin, mutta se tomaattikastike tuo ensimmäisen makuelämyksen, Jaakko Kolmonen kertoo.

Vaikka suosikkipizza onkin jauhelihainen, niin erikoisuuksiakin mies kokeilee mielellään.

Jos pizzaan halutaan hyvä maku saada, niin se pitää tehdä suomalaisista raaka-aineista.

Jaakko Kolmonen

– Ulkomailla käydessä saa hyviä ruokavinkkejä. Meri antaa erikoisia herkkuja, vaikkapa ostereita pizzaan. Raaka-ainevalikoima laajenee valtavasti.

Monien mielestä juusto kuuluu pizzan pohjalle, toiset sen sijaan ripottelevat raasteen pinnalle, viimeiseksi.

– Olen sitä mieltä, että juusto raastetaan pizzan päälle viimeiseksi, niin ettei raaste peitä ihan kaikkea. Jos pizzan reunamille on laitettu vaikkapa tomaattiviipaleita, niin niiden päälle voi ripotella vielä yrttejä.

Juustovalinta on Jaakko Kolmoselle selkeä.

– Suomalainen emmental. On mustaa, sinistä ja punaista, voi valita mieleisen. Jos se raasteen tuoksu jää huusholliin jo ennen ruokailua niin se kertoo siitä, että nyt on hyvästä juustosta kyse.

Yllättävästä hedelmästä pizzan piristys

Kaikille ei makean ja suolaisen yhdistelmä ruoassa maistu, mutta moni suomalainen pitää kuitenkin ananaksesta pizzansa päällä. Kolmonen antaa suomalaisille sopivan vinkin.

– Omena on sellainen, joka voisi monessa pizzassa olla raikastava lisä. Jos sitä ei ihan muusiksi laita. Pieniksi suikaleiksi juuston alle.

Omenoita pöydällä.
Yle

Kolmonen kehottaa kokeilemaan. Rajana on pelkkä mielikuvitus. Vaikka kokki painottaakin kotimaisten raaka-aineiden herkullista makua, hyväksyy hän poikkeuksia.

– Avokado, mango ja ananas, esimerkiksi. Hyväksyn ne. On paljon sellaisia maita, joissa tämänkaltaiset raaka-aineet ovat korvaamattomia.

Kotimaisten raaka-aineiden lisäksi on vielä yksi tekijä, mikä Kolmosen mukaan takaa makunautinnon.

– Lainaan mummoni sanoja. Muistakaa tehdä ruoka rakkaudella. Jos rakastatte niitä, joille ruoka tehdään, niin tulee myös hyvä ruoka, Kolmonen summaa.