Tiukat ajat saavat kansan neuvokkaaksi – niksejä kehittävät eniten nuoret naiset

Ensimmäiset niksit julkaistiin Pirkka-lehdessä vuonna 1974. Yli 40 vuotta ja 100 000 niksiä myöhemmin arkielämää helpottavia kikkoja lähetetään toimitukseen edelleen tuhansia vuodessa. Sukkahousut ovat yhä monipuolisin niksien innoittaja.

ilmiöt
Tietokoneen näppäimistö sukkahousujen sisällä.
Suomalaista arjen innovaatiota parhaimmillaan: sujautapa tietokoneen näppäimistö näppärästi sukkahousujen sisään. Näet edelleen näppäimet mutta roskat ja töhnä eivät pääse näppäinten väliin. Lähde: Niksi-PirkkaSanna Pirkkalainen / Yle

Pirkka-lehden suosituimman palstan, Niksi-Pirkan, ensimmäiset niksit julkaistiin vuonna 1974, eikä suosiossa näy laantumisen merkkejä.

Vaikka niksologi Anssi Orrenmaan mukaan niksien suosio oli huipussaan 10 vuotta sitten, vinkkejä lähetetään Pirkan toimitukseen yhä tuhansia joka vuosi.

– 10 vuotta sitten niksejä sai lähettää vielä muutenkin kuin netitse, silloin niitä tuli 10 000 vuodessa.

Kun siirryttiin pelkästään nettipohjalle, tapahtui romahdus, mutta edelleen ehdotuksia tulee tuhansia joka vuosi.

Lama-ajan hupia

Seinäjoella Niksologian Tutkimuskeskusta johtava niksologi Anssi Orrenmaa on vuosien aikana vastaanottanut kymmeniätuhansia niksejä, joista vain murto-osa pääsee lehden niksipalstalle.

Silloin kun on tiukkaa rahasta, niksiehdotuksia tulee enemmän.

Niksologi Anssi Orrenmaa

– Kun katsoo suhdanteita, tämä on lama-ajan hupia. Silloin kun on tiukkaa rahasta, niksiehdotuksia tulee enemmän, Anssi Orrenmaa sanoo.

Joka kuukausi parhaan neuvon lähettäjä saa 10 euron niksipalkkion, mutta niksologin mukaan raha ei suinkaan ole ainoa kannustin.

Niksien tarkoitus on tuoda helpotusta arjen pieniin ja vähän isompiinkin ongelmiin. Suomalaisista kaikkein kekseliäimpiä ovatkin ruuhkavuosia elävät naiset.

– Jopa Pirkan toimituksessa oli väärä käsitys, että niksit olisivat mummojen touhua, mutta se ei pidä paikkaansa. Niksejä lähettävät eniten alle 30-vuotiaat naiset, Anssi Orrenmaa muistuttaa.

Sukkahousut – ajaton klassikko

Kaikki niksiehdotukset eivät suinkaan ole toimivia. Esimerkiksi sinänsä lennokas lukijan idea sipulin käyttämisestä kännykän laturina epäonnistui niksologin testissä.

– Koskaan ei tiedä, mitkä niistä oikeasti toimivat, samoin kuin ei voi etukäteen tietää sitä, mistä niksistä tulee hitti, niksologi Anssi Orrenmaa sanoo.

Koskaan ei tiedä, mitkä niistä oikeasti toimivat.

Niksologi Anssi Orrenmaa

Vaikka neuvojen aihepiirit vaihtelevat haravointijätteiden helpommasta keräämisestä ikkunan koristeluun piimällä, sukkahousuaiheiset niksit ovat läpi vuosikymmenten hersyttäneet kansalaisilta monipuolisimmat vinkit.

– Olen tutkinut sukkahousujen niksiominaisuuksia ja löytänyt niistä yli 60 ominaisuutta, joita on hyödynnetty niksielämässä. Sukkahousut ovat ihan suvereeneja niksivälineinä, niksologi hehkuttaa.