Isis elää öljyllä – Syyrian öljykentät äärijärjestön hallussa

Ääri-islamilainen Isis-järjestö on vahvistanut tehneensä Pariisin tuhoisat terrori-iskut lauantaina. Terrori-iskut ja taistelutoiminnan Isis rahoittaa pääasiassa pumppaamalla ja myymällä öljyä sekasortoisessa Syyriassa. Isis saa öljytuloja arviolta puoli miljardia vuodessa.

talous
Öljykentät Syyriassa
Yle Uutisgrafiikka

Pariisin terrori-iskujen jälkeen moni on jälleen kysynyt, mistä äärijärjestö Isis saa rahoituksensa. Vastaus kuuluu: öljystä.

Kansainvälisten uutislähteiden mukaan Isis on ottanut haltuunsa suurimman osan Syyrian öljykentistä ja öljykaupasta on tullut järjestölle tärkein tulonlähde. Isisin pääasiallinen öljyntuotantoalue sijaitsee Syyrian itäosassa Deir ez-Zorin maakunnassa, joka tuottaa liki 40 000 barrelia öljyä päivässä.

Isisin öljyntuotannon kokonaismäärää on tilanteen sekasortoisuuden vuoksi vaikea arvioida tarkkaan. Järjestöllä on myös vaikeuksia ylläpitää Syyrian kenttiä ja saada öljyntuotantoon ammattiväkeä töihin.

1,4 miljoonaa euroa päivässä

Talouslehti Financial Times (siirryt toiseen palveluun) on seurannut Isisin öljykauppaa Syyriassa jo pitkään. FT teki viikonloppuna yksinkertaisen laskuharjoituksen ja kokosi yhteen yhdeksän Isisin hallussa olevan öljykentän tuotantomäärät.

Hinta barrelia kohti arvioitiin öljyn laadun mukaan ja näin laskien Isisin öljyntuotannon tuloiksi saatiin 1,4 miljoonaa euroa päivässä.

Saman suuruusluokan arvioon päätyy myös Neste Oilin energia-asiantuntija Lauri Kärnä. Kärnä korostaa kuitenkin Ylelle, ettei Isis ei ole mikään öljyntuottaja, vaan järjestö varastaa öljyä olemassa olevasta infrastruktuurista.

– Olen nähnyt arvioita, joissa puhutaan miljoonan ja puolentoista miljoonan välillä olevasta määrästä, päivittäin. Se on absoluuttisesti tietysti aika iso raha mutta öljykaupassa pieni.

Myös Yhdysvaltain valtiovarainministeriön sekä eri uutistoimistojen arvioiden mukaan Isis saisi noin 37 miljoonaa euroa kuukaudessa tuottamalla ja salakuljettamalla öljyä. Vuodessa öljytuloja kertyy siis liki 470 miljoonaa euroa.

Isisin öljy jää Syyriaan ja Irakiin

Isis myy pumppaamansa raakaöljyn suoraan kentiltä syyrialaisille ja irakilaisille öljykauppiaille, jotka kuljettavat lastin läheisiin pieniin jalostamoihin. Jalostamot tuottavat bensiiniä sekä generaattoreissa käytettävää polttoöljyä.

Financial Timesin arvion mukaan puolet Isisin kauppaamasta öljystä myydään Syyriassa ”kotimaiseen” kulutukseen, ja puolet kulkeutuu naapurimaahan Irakiin.

Useiden eri lähteiden mukaan Isis on organisoinut Syyrian öljyntuotantonsa erittäin ammattimaisesti, ”öljy-yhtiöiden tapaan”. Öljykentillä työskennelleitä ammattilaisia on rekrytoitu niin Syyriasta kuin muualtakin Lähi-idästä.

Öljyreitin tuhoaminen vaikeaa

Öljykauppa eli käytännössä Isisin rahoitus on ollut äärijärjestöä vastaan taistelevan kansainvälisen liittouman yksi pääkohteista jo pitkään, mutta siitä huolimatta kauppa käy ja öljy virtaa.

Öljykauppaa on koetettu tukkia muun muassa pommittamalla alueen öljynjalostamoja, mutta tehtävä on osoittautunut hankalaksi alueella asuvan siviiliväestön sekä Isisiä vastaan taistelevien joukkojen vuoksi. Yhdysvaltain johtama liittouma on iskenyt Isisin öljyntuotantoon arviolta pari sataa kertaa, kun ilmaiskut alkoivat syksyllä 2014.

Maanantaina Yhdysvallat iski lehtitietojen mukaan ensimmäistä kertaa Isisin öljykuljetuksiin. Yhdysvaltalaislähteiden mukaan iskussa tuhottiin yli sata säiliöautoa lähellä Deir ez-Zoria Syyriassa.

Isku ei ole tuotantomääriin nähden suuren suuri, mutta kertonee linjan muutoksesta. The New York Times -lehti (siirryt toiseen palveluun) tiesikin kertoa jo ennen Pariisin terrori-iskuja, että Yhdysvallat liittolaisineen on päättänyt lisätä iskuja Isisin kontrolloimille öljykentille itäisessä Syyriassa.