Lastenpsykiatri Sinkkonen jyrähtää: Antakaa poikien tanssia balettia

Poikien esteettisiä tai taiteellisia harrastuksia katsotaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä edelleen kieroon. Se taas kerää niistä kiinnostuneille pojille turhia paineita.

Kotimaa
Ballettitanssijan kädet ojennettuina
Yle / Mika Kanerva

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä lasten harrastuksissa kulkee suurin tyttöjä ja poikia erotteleva juopa. Hän sanoo, että klassista musiikkia tai tanssia harrastavia poikia katsotaan edelleen vinoon.

– Se oikeasti sapettaa, ettei viulunsoitto vielä tänä päivänäkään ole poikien juttu puhumattakaan baletista. Poikien pitäisi saada tanssia, jos heitä tanssituttaa, Sinkkonen sanoo.

Poikien harrastusten kirjo on Sinkkosen mukaan muutenkin paljon kapeampi kuin tyttöjen.

– Esteettinen poikalapsi on selvästi suuremman paineen alla kuin tyttö, joka pelaa mimmifudista. Sellaista tyttöä katsotaan jopa hyvin suopeasti, mutta tanssija- tai viulunsoittajapoikaa ei edelleenkään. Se on mielestäni tasa-arvokysymys.

Kiusaamisen riski on olemassa

Toisaalta Sinkkonen myöntää, että tanssivalla tai viulua soittavalla pojalla on riski joutua koulukiusatuksi. Vanhemmilla on kuitenkin keinoja, joiden avulla he voivat tukea taiteellisista harrastuksista kiinnostunutta poikaansa.

Äiti olisi ehkä voinut miettiä sen punaisen villatakin kanssa.

Jari Sinkkonen

– Olen haastatellut tanssivia poikia, ja tärkeää heille on samanhenkinen kaveripiiri. Ryhmällä on paljon isompi merkitys pojille kuin tytöille. Jos ryhmä on olemassa, koulussa irvailun voi helpommin jättää omaan arvoonsa.

Hän ei kuitenkaan pukisi pojalle hametta päiväkotiin, vaikka tämä haluaisi.

– Siinä kohtaa katsoisin tosiasioita. Seurauksena olisi todennäköisesti pahaa mieltä, koska kaverit kiusaisivat.

Punainen villatakki

Väri- ja leluvalinnoilla on Sinkkosen mukaan hyvin vähäinen vaikutus lapsen tulevaisuuteen, kunhan lasta ei pakoteta leikkimään tietyillä leluilla tai pakoteta pukeutumaan väreihin, joita hän inhoaa.

– Oma naamani on pesty aikanaan oppikoulussa lumella siksi, että minulla oli kirkkaanpunainen villatakki. Äiti olisi ehkä voinut miettiä sen punaisen villatakin kanssa.

Vuosi oli 1961 ja silloin pojilla ei ollut punaisia vaatteita.

– Tässä suhteessa maailma muuttunut valtavasti, ja pojilla on paljon laajempi pukeutumiskoodi.

Anna lapsen valita lokeronsa

Sinkkosen mielestä tärkeintä on antaa lapsen toteuttaa omaa persoonallisuuttaan mahdollisimman laajasti – oli lapsi sitten rasavillityttö tai herkkä, taiteellisesti suuntautunut poika.

Hän sanoo, että stereotypioihin ohjaaminen on tutkimusten valossa vähäisempää kuin kuvittelemme.

– Jos isä inhoaa poikaansa, joka on kuvataiteellisesti lahjakas tai liikuttuu kauniista musiikista, se on lapsen mielenterveydelle riski. Tai jos johtajatyyppistä tyttöä yritetään suitsia passiiviseen lokeroon.