Turun valtuusto torjui luokkakokojen kasvun

Valtuusto päätti maanantai-illan budjettikokouksessa antaa tarkoitukseen kaksi miljoonaa euroa lisärahoitusta. Ilman sitä opetusryhmät olisivat suurentuneet keskimäärin kahdella oppilaalla.

budjetointi
Lapsi oppitunnilla
Sami Tammi / Yle

Turun ensi vuoden talousarvio oli käytännössä taputeltu valmiiksi ennen kuin valtuusto edes ehti maanantai-iltana aloittaa budjettikokoustaan. Ryhmät neuvottelivat ja sopivat keskeiset rahoitukseen tehtävät muutokset jo viime viikolla.

Kaikkiaan valtuusto päätti paisuttaa budjetin nettomenoja 2,6 miljoonalla eurolla. Merkittävimmän siivun, noin kaksi miljoonaa euroa saa käyttöönsä sivistystoimiala. Summan myötä vältetään luokkakokojen kasvu keskimäärin kahdella oppilaalla. Ratkaisu oli yksimielinen.

- Tämä oli meille erityisen tärkeä kysymys, josta emme olleet neuvotteluissa halukkaita joustamaan. Lopultahan ryhmäkokoken suurentamisessa puhutaan myös opettajien irtisanomisesta, mikä olisi ollut yli 60 henkilöä. Nyt tältä vältyttiin, totesi vihreiden ryhmäjohtaja Niina Ratilainen.

Valtuusto myönsi lisärahaa pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon miljoona euroa. Puolet summasta on tarkoitus ottaa työmarkkinatuen kuntaosuudesta kertyvistä säästöistä. Ratkaisu tyydytti myös ryhmien välisen sopimuksen ulkopuolella toimivaa vasemmistoliittoa.

- Tähän oli meidänkin helppo yhtyä. Pieni haaste on se, että hallitus leikkaa työllisyysmäärärahoja ensi vuonna, joten toivottavasti tämä summa riittää, pohdiskeli ryhmäjohtaja Li Andersson.

Menolisäysten myötä Turun ensi vuoden budjetin alijäämä paisuu lähes 18 miljoonaan euroon. Veroprosenttina säilyy 19,5, mutta lisävelkaa kaupunki joutuu ottamaan 80 miljoonaa. Investointeihin on varattu muhkeat 100 miljoonaa euroa.

- Onhan se kieltämättä hurja luku. Tässä on nyt vain käynyt niin, että korjaus- ja uudisrakentamistarpeet keskittyvät korostetusti vuoteen 2016. Toivottavasti tulevina vuosina vähän helpottaa, visioi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Manni (kok).