KL: Harri Suutari pestattu nostamaan pörssiyhtiö Componenta voitolliseksi

Kajaanilainen pitkän linjan hallitusammattilainen Harri Suutari siirtyy valimoyhtiö Componentan toimitusjohtajaksi. Suutarin tavoite on nostaa yhtiö taas voitolliseksi.

talous
Componentan valimo.
Kalle Niskala / Yle

Kajaanilainen Harri Suutari on valittu valimoyhtiö Componentan uudeksi toimitusjohtajaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti. (siirryt toiseen palveluun)

Pörssiyhtiö Componentan tulos ei ole viime aikoina miellyttänyt omistajia, jotka erottivat toimitusjohtaja Heikki Lehtosen ja valitsivat tilalle Componentan hallituksen puheenjohtajana tähän asti toimineen Suutarin.

Harri Suutarin tehtävänä on nostaa yhtiö taas kannattavaksi. Hän aikoo työskennellä toimitusjohtajana ainakin siihen asti, kunnes Componenta nousee voitolliseksi.

– Yhtiötä on johdettu kuin yksittäistä konepajaa. Nyt on vuorossa itse liiketoiminnan johtaminen ja sen vastuualueiden jakaminen. Se tarkoittaa uusia johtajia, kertoo Suutari Kauppalehdessä.

Harri Suutari on aikaisemmin toiminut metsäkonevalmistaja Ponssen ja autojen johdinsarjoja valmistavan PKC Groupin toimitusjohtajana. Vuodesta 2012 lähtien hän on ollut päätoiminen hallitusammattilainen. Hän on ollut hallituksen puheenjohtajana Componentan lisäksi Alma Mediassa ja Tulikivessä.