Poliisin "pitsajahti" tuotti keskustelua muttei juuri ilmiantoja – "Ei niitä haettukaan"

Poliisi on tyytyväinen "alle kuuden euron pitsa on harmaata taloutta" -kampanjan saamaan runsaaseen huomioon. Kampanja ei kuitenkaan tuottanut esimerkiksi Oulun poliisilaitokselle lainkaan ilmoituksia liian halvoista pitsoista.

ilmiöt
Pizza.
Tiia Korhonen / Yle

Poliisin harmaan talouden vastainen tiedotuskampanja alkoi lokakuussa räväkästi ilmoituksella, että alle kuuden euron hintainen pitsa ei voi olla laillisesti myyty. Poliisi oli laskenut, että liian halpa pitsa ei riitä kattamaan veroja tai muita pakollisia kuluja.

Kampanja herätti hyvin runsaasti huomiota netissä ja sosiaalisessa mediassa. Varsinaiset ilmiannot jäivät kuitenkin puuttumaan. Esimerkiksi Oulun poliisilaitokselle ei tullut asiasta kansalaisten yhteydenottoja, kertoo viestintäasiantuntija Sari Karhu.

– Kampanja kuitenkin onnistui erinomaisen hyvin, koska että saimme asialle todella hyvin huomiota. Talousrikosten torjunta on laaja kokonaisuus, ja pitsa-asia meni niin lähelle ihmisiä, että se tuo toivottavasti muillekin teemoille hyvin huomiota.

Kampanjaan on tyytyväinen myös Poliisihallitus.

– Emme ole pettyneitä vähäiseen ilmiantojen määrään, sillä ei niitä haettukaan. Otimme pitsan esimerkiksi, koska se on hyvin konkreettinen ja arkinen asia. Sen avulla korostimme sitä, että jos on jonkinlaista epäilyä harmaasta taloudesta niin pyydä aina kuitti, sanoo viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta.

Poliisin harmaan talouden vastaiselle somekampanjalle kasvot antaneet talousrikostutkijat Anne ja Jutta tavoittivat Facebookissa kolmessa viikossa omalla profiilillaan arviolta lähes 700 000 henkilöä.

Poliisin mukaan talousrikoksissa enemmistön muodostavat velallisen rikokset, veropetokset, ympäristörikokset ja kirjanpitorikokset. Rikoshyötyä on saatu takaisin tänä vuonna lokakuun loppuun noin 25 miljoonaa euroa.