1. yle.fi
  2. Uutiset

Turvapaikanhakijat rokotetaan influenssaa vastaan: joukkomajoitus altistaa taudeille

Influenssarokotus on ilmainen vain riskiryhmille. Turvapaikanhakijat lasketaan kuuluviksi riskiryhmään useistä syistä.

Kotimaan uutiset
Hoitaja annostelee ruiskuun.
Stefanos Rapanis / EPA

Vastaanottokeskuksissa kaikki turvapaikanhakijat rokotetaan kausi-influenssaa vastaan. Turvapaikanhakijoiden rokottamista suosittavat Euroopan tartuntautienvirasto, Maailman terveysjärjestö WHO sekä Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL.

Influenssarokotus on ilmainen vain riskiryhmille. Turvapaikanhakijat lasketaan kuuluviksi riskiryhmään useistä syistä, kertoo infektioylilääkäri Sakari Vuorinen Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä.

– Suurin syy kaikkien turvapaikanhakijoiden rokottamiseen on se, että he asuvat joukkomajoituksessa. Esimerkiksi varuskunnista on jo tuttua, että joukkomajoituksessa taudit tulevat ilmi ensimmäisenä ja leviävät nopeasti. Toisaalta Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa, että turvapaikanhakijat suojattaisiin kantaväestön tautikannalta, sillä monet ovat matkustaneet pitkään ja olleet jopa aliravittuja.

Terveyskeskukset hoitavat turvapaikanhakijoiden rokottamisen samalla kun rokottavat muunkin väestön. Turvapaikanhakijat saavat itse päättää ottavatko rokotteen vai eivät.

– Kuulemani mukaan vain harva on kieltäytynyt rokotteesta, Vuorinen sanoo.

Ilmaisen infektiorokotteen saavat myös kantaväestöstä ne, joiden terveyttä influenssaan sairastuminen uhkaisi oleellisesti, kuten astmaatikot sekä heidän läheisensä.

Korjattu 18.11. klo 5.19: Ilmaisen influenssarokotteen saavat myös riskiryhmien läheiset, eivät vain riskiryhmät, kuten jutussa alunperin todettiin.

Lue seuraavaksi