1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Maakuntalehti linjasi julki: ei vastusta Pyhäjoen ydinvoimalaa

Ydinvoimalaitos tuo työtä ja hyvinvointia. Päätoimittaja Kauko Palola määritteli viikonloppuna yleisönosastopalautteessaan Keskipohjanmaa-lehden linjan. Pääkirjoituksissa ei harata Fennovoiman ydinvoimaa vastaan.

Luonto
Päätoimittaja Kauko Palola katsoo kameraan.
Kalle Niskala / Yle

Kauko Palolan mukaan asia perustuu alueelliseen hyvinvointiin. Vajaan 80 kilometrin päässä Kokkolasta oleva Hanhikiven ydinvoimalatyömaa tuo työtä ja hyvinvointia myös Keskipohjanmaan levikkialueelle.

– Kalajokilaaksossa on tilaajia ja lukijoita, heidän hyvänsä on meidän hyväämme. Tilanne on johtanut siihen, että lehti ei ole asettunut vastustamaan Pyhäjoen ydinvoimaa.

Palola sanoo, että asiasta on keskusteltu, mutta päätös on syntynyt päätoimittajan huoneessa.

– Linjaukset on tehty hallituksessa ja johtoryhmässä, joissa ei ole kuulunut soraääniä.

Päätös koskee Keskipohjanmaa-lehteä, mutta Palolan konsernin paikallislehtien linjaukset ovat pitkälle samanlaisia

Myönteinen kanta ei tarkoita vaikenemista

Päätös ei tarkoita keskustelun vaimentamista, sanoo Palola:

– Ei tarvitse kuin lukea meidän lehteämme, niin sieltä löytyy toimittajia, jotka omalla nimellään esittävät toisenlaisia mielipiteitä. En näe mitään syytä suomia ja rajoittaa niitä mielipiteitä.

Lehden virallinen kanta näkyy pääkirjoituksissa, jossa Palolan mukaan ei tule soraääniä ydinvoimakysymyksessä. Jos ydinvoiman ympärillä ilmenee huolestuttavia asioita, niihin puututaan.

– Ei se tarkoita, että me vaikenemme, pitää ottaa realiteetit huomioon.

Pääkirjoituksena ei kuitenkaan nähdä esimerkiksi toimittajien henkilökohtaisia näkemyksia, jotka poikkeavat lehden linjasta.

Uskonnot ja turkistarhaus

Päätoimittaja Kauko Palola sanoo lehden liputtavan moniarvoisuuden puolesta esimerkiksi uskonnollisissa asioissa.

– Jokainen ihminen voi uskoa mihin haluaa, emme halua loukata ketään uskonnollisissa asioissa. Lehti ei ole se väline, jossa pystyttäisiin käymään jokun uskontokunnan kimppuun.

Palolan mukaan uutiset ovat uutisia, mutta mielipideosastossa voidaan käsitellä eri uskontokuntien tekemisiä.

Onko lehdellä sitten pääkirjoituksissa tai sisällössa linja esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittoon tai turkistarhaukseen?

Sukupuolineutraalin avioliiton suhteen eduskunta säätää lain, emmekä me ryhdy sitä vastaan taistelemaan, vastaa Palola

– Olemme mielestäni kertoneet asiasta kiihkottomasti ja julkaisseet Lännen Median tekemiä juttuja. Se on valtakunnan tason poltiikkaa.

Hän rinnastaa turkistarhauksen "vähän" ydinvoimaan.

– Se on tänä päivänä laillinen elinkeino Suomessa, sillä tavalla siihen suhtaudumme. Se tuo meidän alueellemme paljon hyvää ja työpaikkoja. Ei ole mitään tarvetta lähteä ampumaan sitä alas. Niin kauan kunnes toisin päätetään.

Päätoimittaja Kauko Palola sanoo, että lehdessä ei ole paljoa keskusteltu toimittajien henkilökohtaisista teksteistä. Hän sanoo, että ei ole läheskään aina samaa mieltä esimerkiksi kolumneista.

– Eiväthän kaikki lukijatkaan kuulu samaan kategoriaan, mielestäni on se on lehden rikkaus.