Osaatko käyttää ajovaloja pimeällä oikein?

Ajovalojen käyttö kuumentaa perinteisesti tiellä liikkujien tunteita. Liikenneopettajien kouluttaja tietää, että monelta verkkokalvoa vihlovalta häikäisyltä vältyttäisiin, jos autoilijat katsoisivat ajaessaan oikeaan paikkaan eivätkä vahtisi, milloin toinen vaihtaa lyhyet päälle.

liikenne
Autojen valoja pimeässä
Yle

Kun autoa ajaa marraskuussa, on kuin etenisi pimeässä putkessa, jossa silmiä välillä kirvelevät vastakkaisen kaistan valot. Liikenneopettajiksi valmistuvia opiskelijoita kouluttava lehtori Ari-Pekka Nieminen sanoo, että pimeässä ajamisessa perusasioiden on oltava kunnossa: auton valot toimiviksi ja tuulilasi puhtaaksi sekä sisä- että ulkopuolelta.

Nieminen soisi autoilijoiden myös miettivän enemmän sitä, miten ajovaloja tulee liikenteessä käyttää. Esimerkiksi suoralla moottoritiellä pitkillä valoilla ei välttämättä ollenkaan häikäise vastaantulevien kaistalla ajavia.

Tuntuu siltä, että ihmiset ovat liian kohteliaita.

Ari-Pekka Nieminen

– Laissa sanotaan, että kaukovaloilla ei saa häikäistä muita. Moottoritiellä kun ajetaan, niin usein vastaantulija on aika kaukana sivussa. Kaukovaloja voi käyttää paljon enemmän kuin moottoritiellä näkee. Tässä kohtaa tuntuu, että ihmiset ovat liian kohteliaita. He luulevat, että vastaantulevan valot häikäisevät, pohtii Hämeen Ammatti-instituutin Liikenneopetuskeskuksessa opettava Nieminen.

Nieminen kannustaa ajamaan rohkeammin suoralla moottoritiellä pitkät päällä. Mutkissa moottoritielläkin on syytä vaihtaa lyhyisiin.

– Kun ajetaan sisämutkaan niin, että valokiila menee vastaantulijan puolelle, silloin on hyvä vaihtaa lyhyet valot, muistuttaa Ari-Pekka Nieminen.

Lehtori Ari-Pekka Nieminen astuu valkoisesta autosta autotallissa.
Vasta sitten, kun tie autojen välistä on valaistu, kannattaa vaihtaa lyhyisiin valoihin, kannustaa lehtori Ari-Pekka Nieminen.Kati Turtola / Yle

Aja pitkillä hieman pidempään

Lehtori Ari-Pekka Nieminen on huomannut, että kaksikaistaisella maantiellä ajettaessa autoilijat vaihtavat usein liian aikaisin lyhyisiin ajovaloihin. Pitkillä voi ajaa niin pitkään, että koko tie vastaantulevien välissä on valaistu. Näin kannattaa toimia, kun tie on suora.

– Aina löytyy tilanteita, että vastaantulija on mutkassa tai on ylä- ja alamäkeä. Pääsääntöisesti vasta sitten, kun tie autojen välistä on valaistu, kannattaa vaihtaa lyhyisiin valoihin, miettii Nieminen.

Pidä silmällä tien oikeaa laitaa

Liikenneopettajia kouluttava Ari-Pekka Nieminen tuntee autoilijoiden tavat. Pimeässä syysliikenteessä moni vahtii vastaantulevien ajovaloja ja alkaa herkästi räpsytellä, jos muilla autoilijoilla on omasta mielestäliian kauan pitkät päällä.

Hyvä kuljettaja osaa katsoa oikeaa paikkaa oman ajoneuvonsa edessä eli tien oikeata reunaa ja omaa kaistaa.

Ari-Pekka Nieminen

Nieminen muistuttaa, että usein maantieajossa häikäistyminen on kiinni omasta käytöksestä ja katseen suunnasta.

– Meitähän kiinnostaa hirveän paljon, että vaihtaako vastaantulija ne lyhyet valot. Totta kai, jos katsotaan vastaantulijan valoja, ne häikäisevät. Jokainen hyvä kuljettaja osaa katsoa oikeaa paikkaa oman ajoneuvonsa edessä eli tien oikeata reunaa ja omaa kaistaa. Silloin valot eivät juuri häikäise, opastaa Nieminen.

Alenna ajonopeuttasi

Lehtori Ari-Pekka Nieminen muistuttaa, että pimeässä ja sateisella säällä myös ajonopeutta on usein syytä laskea.

– Jos rupeaa tuntumaan siltä, että nyt ei näe kunnolla, ajonopeus olisi sovitettava olosuhteiden mukaan. Kun vaihdetaan lähivalot tai muuten näkyvyys on huono, pitäisi ajaa hitaammin.

Pimeässä ja sateisella säällä lähivalo valaisee tietä tehokkaasti eteenpäin vain viitisenkymmentä metriä.

– Esimerkiksi kahdeksankympin nopeudesta tällaisellä kelillä on aika harvassa ne autot, mitkä viiteenkymmeneen metriin pysähtyy. Jos yksikään, muistuttaa Nieminen.