1. yle.fi
  2. Uutiset

KESKEN//Hannu on vääntänyt rautaa 45 vuotta paljain käsin – "Jos ei mistään kolota, on kuollut"

Hannu Katajamäki on vääntänyt käsivoimin useita rekallisia rautaa, mutta kädet ovat siistit kuin leipurilla ja kroppa kunnossa. Mies on kurvannut 45 vuotta saman tehtaan portista sisään.

Suzuki Motor

Ensimmäisenä silmiin ottaa vihertävä valo. Karun hallin molemmissa päissä laulaa rälläkkä.

Tuoksu työltä: työkoneiden renkaiden alla hieroutuneelta betonilta – ja harjateräkseltä. Rautaa on paljon, isoissa kasoissa, yli 10 metriä pitkissä nipuissa.

Hallin keskellä tutkii piirustuksia mies likaisessa haalarissa, keltainen kypärä päässä ja leveä hymy kasvoilla. Kaikki vieressä oleva rauta vääntyy oikeaan kulmaan Hannu Katajamäen käsivoimin.

Hannun 62, työpäivissä on tarkka koreografia, joka on hioutunut 45:n työvuoden aikana.

Kädet ja hartiat ovat kovilla, mutta miehen sairauspäivien laskemiseen riittävät kahden käden sormet.

Työntekijät kantavat harjateräksiä Parman Uuraisten tehtaalla.
Katso videolta, millainen on Hannu Katajamäen hyvä työpäivä.

– Nousen joka aamu puoli viideltä. Ei sitä voi kieltää, etteikö työ tuntuisi missään, mutta jos ei mistään pakota, silloin on kuollut.

Hän ei häpeile tunnustaa, etteikö joskus tulisi mieleen kääntää kylkeä.

– Huonoja päiviä on kaikilla. Valehtelisin jos väittäisin, ettei koskaan ole ketuttanut lähteä.

Mielessä kevari

Hannu oli 17-vuotias, kun hän kaartoi pappa-Tunturilla ensimmäisen kerran betonitehtaan portista sisään. Uuraisten Kangashäkissä sijaitseva tehdas oli ainoa iso tuotantolaitos mopomatkan päässä kotoa.

Vuosi oli 1970 ja kesä oli lopuillaan. Hannu ajatteli, että täysi-ikäisenä alla olisi vanhan mopon sijasta oma 50-kuutioinen Suzuki. Siihen aikaan se oli iso pyörä.

Betonivaluja Parman tehtaalla.
Sanna Savela / Yle

Nuori mies koputti ujosti toimiston oveen, ja kysyi melkein lakki kourassa: olisiko töitä.

Töitä oli, ja Hannulla edessään kylmä talvi mopon selässä. Kotoa töihin oli 10 kilometrin matka.

– Sen verran isä sääli poikaansa, että antoi minulle nahkaiset toppahousut, karvalakin ja tuulitötterön. Oli siinä silti vitsit vähissä, kun polkaisin mopon käyntiin pimeässä, 30 asteen pakkasessa.

Hannu kulki koko talven mopolla, vaikka samasta suunnasta tuli joukko työkavereita autolla. Vasta kesällä hän rohkeni kysyä, ottaisiko joku kyytiläiseksi.

Elementtiin upotettavia raudoituksia.
Sanna Savela / Yle

Suunnittelun kiire näkyy

Äänekoskelle rakennettava Metsä Groupin biotuotetehdas on toinen metsäteollisuuden suurlaitos, johon Katajamäki tekee elementtejä. Edellinen oli Metsä Botnian tehdas 1980-luvun lopulla.

Biotuotetehtaan elementit ovat rakenteellisesti tavanomaisia, mutta kooltaan poikkeuksellisen järeitä. Se tarkoittaa huolellisuutta kaikissa vaiheissa.

Katajamäen mielestä raudoittajan tärkein ominaisuus on taito lukea kuvia. Kouluja käymättömänä hän on opetellut sen kantapään kautta.

Hannu Katajamäki ojentaa nuoremmalle raudoittajalle kuvat.
Sanna Savela / Yle

– Jos saan rauhassa katsoa kuvat, hoksaan yleensä virheet, jos vaikka joku hakanen on väärän kokoinen. Suunnitteluun on tullut kiire, ja virheet ovat lisääntyneet. 1980-luvulla riitti, että teki luettelon mukaan, mutta nyt joutuu soittelemaan suunnittelijalle ja tarkistamaan asioita.

Jos tehtaalta lähtisi virheellinen elementti, se palaisi työmaalta nopeasti takaisin.

Selkä märkänä

Hannu aloitti työt Uuraisten Kangashäkissä sijaitsevalla betonitehtaalla ensin paikkarina. Tehtävänä oli valun jälkeen paikata elementtien lohkeamat ja kolot sekä siistiä viisteet.

Muutaman vuoden kuluttua hän pääsi vanhojen raudoittajien apupojaksi, kantamaan sopivan mittaisia rautoja ulkoa. Nuori mies raahasi rautaa selkä märkänä sateessa ja pakkasessa, kun konkarit odottelivat sisällä lämpimässä.

Parman tehtaan harjateräksiä.
Sanna Savela / Yle

Oman uransa alusta Hannu kertoo uusille työntekijöille tarinaa, kuinka hän kevätliukkailla kaatui takamus edellä selälleen oven edessä olleeseen suureen lätäkköön.

– Makasin siinä raudat sikin sokin sylissä ja vanha raudoittaja nauroi sisällä: "Hannu reuhui itsensä nurin". Puristelin hanskoista enimmät vedet ja jatkoin hommia.

Siihen aikaan vanhempia ihmisiä kunnioitettiin niin kotona kuin töissä. Hannun sanoin: siihen aikaan ei passannut isotella.

Mahdoton määrä rautaa

Vuosi sitten tehtaalle tuli niin sanottu automaattivengi. Sen tietokoneeseen voidaan syöttää mitat ja kappalemäärät, ja kone tekee työt.

Katajamäki on kieltäytynyt käyttämästä konetta, ja tekee työnsä edelleen käsipelillä.

Raudoitus
Katso videolta, millaiset ovat raudoittajan kädet.

Vuosien aikana miehen käsien läpi kulkenutta raudan määrää on mahdotonta arvioida. Varovaiseksi arvioksi hän heittää useita rekkakuormallisia.

Vaikka työ on fyysisesti hyvin vaativaa, Hannu on välttynyt vammoilta. Sairauksiakaan ei ole.

– Olen vissiin tavallista sitkeämmistä tarpeista tehty.

Tehtaalta aavikolle ja takaisin

Vuosien varrella Hannun työnantaja on vaihtunut kolme kertaa, nykyisin tehdas kuuluu Parmalle. Mies on pidetty koko ajan tehtaan kirjoilla, myös armeija-ajan ja YK-komennuksen.

Vuonna 1977 Hannu oli jääkärinä aavikolla, Siinain niemimaalla. Hänen mieleensä on jäänyt, kuinka Niinisalon koulutuksessa vääpeli painoi lumihangessa ryömiviä miehiä kengällä takapuolesta ja käski painua alemmas.

Elementin raudoitus
Sanna Savela / Yle

– Hermoja siinä testattiin. Komennuksellahan on kovat lippaassa koko ajan.

Reissusta Hannulle jäi hyvät muistot, ja kuvia on mukava katsella vieläkin – vaikka 12 tunnin kuuman bussimatkan aikana Tel Avivista komennuspaikalle mies ehti hetken miettiä reissun järkevyyttä.

– Niin kuuma siellä oli, ettei ilman kenkiä voinut kävellä, jalkapohjat paloivat heti. Siitä huolimatta joka ilta lämpeni sauna kosakaasulla. Ei kai kukaan muu ole yhtä hullu kuin suomalainen.

Samalla reissulla Hannu näki muutenkin maailmaa, hän kävi muun muassa Mosambikissa ja Israelissa, mutta kotiin ja betonitehtaalle oli kiva palata: pankkitilillä odotti vuoden palkka, kun asuminen ja ruoka reissussa olivat ilmaisia.

Lenkki ja sata vatsalihasliikettä

Vuosien perusteella Hannu kelpaa työnsankariksi, mutta itse hän vieroksuu ylistäviä sanoja. Hän tunnustaa joskus väsyvänsä ja joskus töihin tulokin ottaa pannuun.

Siitä huolimatta hän herää joka aamu parinkymmenen kilometrin päässä Äänekosken kodissa puolitoista tuntia ennen töiden alkua. Hän haluaa ehtiä työmaalle puoli tuntia etuajassa.

– Ensin keitetään kahvit. Siitä se päivä lähtee käyntiin.

Parman Uuraisten betonitehtaalla tehdään elementtejä Äänekosken biotuotetehtaalle.
Sanna Savela / Yle

Pelkkä hyvä perimä ei varmasti Hannuakaan ole pitänyt kunnossa. Mies myöntää huolehtineensa itsestään aina. Jokaisen työpäivän jälkeen hän tekee 6-7 kilometrin kävelylenkin, talvisin hän sujauttaa retkiluistimet jalkaan.

– Lenkki on minulle henkireikä, siellä saan miettiä omia ajatuksia. Päätin muutama kuukausi sitten, että treenaan niin, että pystyn tekemään sata vatsalihasliikettä putkeen. Nyt se jo menee.

Omahoito on Hannulle riittänyt, esimerkiksi hierojalla hän ei ole käynyt koskaan.

Työuran loppu häämöttää

Katajamäki on uransa varrella raudoittanut niin suurten kauppakeskusten, huoltoasemien kuin harjoitusjäähallien elementtejä. Yhdeksi mieleenpainuvimmaksi hän nostaa Äänekosken biotuotehtaan, koska se vetää koonsa vuoksi pohjat.

Parman tehdas
Sanna Savela / Yle

– En ole esimerkiksi koskaan ennen vääntänyt hakasia 16-millisestä raudasta, ne on jo aika massiivisia.

Biotuotetehdas jää yhdeksi Katajamäen viimeisimmistä töistä. Mies aikoo jäädä eläkkeelle ensi vuonna.

Hannun toive on, että 63-vuotissyntymäpäivän jälkeen hän voisi jatkaa "yliajalla" puoli vuotta. Hannun ehtona jatkolle on, ettei kukaan häntä nuorempi joudu hänen takiaan pakkolomalle.

Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkala ja raudoittaja Hannu Katajamäki
Hannu kertoo videolla, mitä hän ajattelee eläkepäivistä. Miehen vieressä on toinen Hannu, Parman toimitusjohtaja Tuukkala.

– Jään hyvillä mielin pois, en ole koskaan vakavissani miettinyt työpaikan vaihtamista. Olen viihtynyt täällä, jokainen päivä on erilainen. Toivottavasti elämässä on vielä jotain muutakin kuin työ, viiden lapsen pappa sanoo.

Sen verran mies jo valmistautuu lähtöönsä, että hän on juuri luopunut pääluottamusmiehen tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 1993 lähtien.

Jos mies jo nyt vähän haikeana ajattelee eroa työstä ja työkavereista, vielä isompi menetys on edessä työnantajalla.

– Ei Hannun kaltaista ole toista. Mies on niin huolellinen, että torppaa on monta virhettä omalla pöydällään, tehdaspäällikkö Ari Korhonen sanoo.

Ja sen Suzukinkin Hannu sitten 18-vuotiaana osti, vuoden säästämisen jälkeen. Sen jälkeen moottoripyörät ovat vaihtuneet useastikin, ja loma-ajat mies on useasti viettänyt vaimon kanssa pyörän selässä.

Lue seuraavaksi