Ruusukauppiaat häädettiin kirkosta poliisilla uhkaamalla Kokkolassa

Ruusuja kauppaava nelihenkinen seurue hämmensi pyhäinpäivän kirkkokansaa Kokkolassa. Tapaus ei ole ainoa laatuaan. Romanikerjäläisiä on tavattu muutamassa muussakin seurakunnassa.

Kotimaa
YLE / Kalle Niskala

Kokkolan tapauksessa ruusukauppiaat suostuivat lähtemään kirkosta vasta, kun heitä oli uhattu poliisilla, johtava diakoniatyöntekijä Camilla Honkala kertoo.

– Mielestäni ei ole kovin eettistä tulla kirkkoon myymään ruusuja, etenkään pyhäinpäivänä, jolloin ihmiset ovat herkällä mielellä ja surevat läheisiään.

Honkalan mukaan yksi mies tuli kirkkoon pyytämään apua ja ruokaa. Hautajaisia valmistellut suntio antoi miehelle omat eväänsä, jonka jälkeen mies poistui paikalta. Honkalan mukaan mies oli ollut matkasta uupunut ja nälkäinen.

– Tietenkin tällaisissa tapauksissa pitäisi pystyä auttamaan, mutta tuossa tilanteessa miestä ohjattiin seurakunnan virastoon.

Apua saa, mutta asiat on selvitettävä

– Silloin kun taloudellista apua tarvitaan, avustaminen tapahtuu diakoniavastaanotolla, osto-osoituksia ei jaeta kadulla, sanoo Honkala.

Hänen mukaansa on perusteita sille, että kirkko auttaa tällaisessa tapauksessa.

– Tilanteen selvittäminen on tärkeää, sillä avun lähtökohta on yleensä kriisi-ja kertaluonteisuus. Apua saavan oletetaan kertovan henkilöllisyytensä ja osoitteensa. Se voi olla vaikka sitten poste restante, silloin diakoniatyö voi myöntää taloudellista apua, sanoo Honkala, jonka mukaan asiassa käytetään harkintaa ja arviointia.

Jos näkee tilanteen vain sellaisena kuin miltä se näyttää, niin tietysti tuntuu, että pitää auttaa, sanoo Honkala.

– On myös tutkitusti taustalla järjestäytynyttä rikollisuutta, meidän ei pitäisi olla liian sinisilmäisiä. Otetaan selvää luulemisen sijaan.

Honkala näki ruusukauppiaat vielä seuraavan viikonlopulla marketissa. Myös sieltä heidät lähetettiin ulos.

Kirkkohallituksen asiantuntija Marja-Liisa Laihia sanoo, että ilmiö on tuttu muista Pohjoismaista. Suomessa romaneja on nähty kirkossa ruusukaupalla muutaman kerran aiemmin.