Professori Siwan myynnistä Keskolle: "Yllättävää että hermo kesti näin kauan"

Professori Pekka Mattila sanoo Keskon ostavan takaisin menettämäänsä markkinaosuutta. Hän on yllättynyt siitä, että Lähikauppa ei saanut Siwojaan kannattaviksi kolmessa vuodessa.

talous
Pekka Mattila
Pekka MattilaYle

Kaupan alaa hyvin tunteva Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila myöntää tuoreeltaan, että Lähikaupan myyminen Keskolle tuli yllätyksenä. Hän pitää kuitenkin myönteisenä, että Lähikaupalle löytyi ostaja Suomesta.

– Jos uskoo, että suomalaisella omistajuudella ja suomalaisella pääkonttorilla on väliä, tämä on hyvä asia, Mattila kiteyttää.

Hän muistuttaa, että viime aikoina kaupan alalla voittajia ovat olleet S-ryhmän lisäksi pääomasijoittajien omistamat ketjut, kuten Plantagen ja Bauhaus. Elintarvikepuolella saksalainen Lidl on kasvattanut markkinaosuuttaan.

Mattila katsoo Keskon ostavan nyt takaisin markkinaosuutta, jota se on menettänyt erityisesti S-ryhmälle ja Lidlille. S-ryhmän myymäläverkosto on selvästi kattavampi kuin Keskolla. Nyt tätä vajetta paikataan Lähikaupan Siwoja ostamalla.

Mattila pitää Lähikaupan omistavaa pääomasijoittaja Tritonia yllättävän sitkeänä. Triton osti Lähikaupan joulukuussa 2012.

Mattilan mielestä on yllättävää, että Triton ei saanut Lähikauppaa kannattavaksi. Ketjua siivottiin ja Siwat otettiin kehittämisen pääkohteeksi. Lähikauppaa ei siitä huolimatta saatu kannattavaksi.

– Yllättävää, että heillä näinkin kauan hermo kesti, sanoo Mattila.

Hänen mielestä pari vuotta olisi pitänyt riittää ketjun remontointiin. Mattila arvelee, että Lähikauppa olisi haluttu myydä eteenpäin jo aikaisemmin.

– Nyt oli ostajan markkinat, sanoo professori Mattila ja arvelee, että Kesko sai Siwat kohtuullisella hinnalla.

Kilpailuviraston pääjohtaja Juhani Jokinen sanoo Yle Uutisille, että ei voi kommentoida millään tasolla kauppaa vielä tässä vaiheessa. Virasto tutkii yrityskaupan lähikuukausina.