Tyhjää ruokapakkausta ei enää kannata heittää suoraan roskiin – siinä voi olla viesti

Kun elintarvikkeet vääjäämättä tarvitsevat ympärilleen pakkauksen, miksei siitä ottaisi kaikkea hyötyä irti. Suomalainen yritys on tuonut elintarvikepakkauksiin digitaalisuuden.

Kotimaa
Ruokaostoksia kaupan kärryssä.
Kalevi Rytkölä / Yle

Perinteinen kauppa ja tuotteet ovat aika tylsiä. Näin väittää PackageMedia Oy:n toimitusjohtaja Mauri Reinilä. Hän ottaa esimerkiksi perinteisen television.

– Digitalisaatio on tuonut sen mahdollisuuden, että televisiota voi katsoa milloin itse haluaa. Kun ihmisillä on mahdollisuus tehdä asioita hetkessä sähköisessä maailmassa, perinteistenkin asioiden pitää olla sellaisia, joihin voi itse vaikuttaa. Ihmiset kaipaavat arjen elämyksiä, koska he ovat tottuneet sellaisiin, Reinilä sanoo.

Yritys on tuonut digitaalisuuden perinteisiin elintarvikepakkauksiin. Yksi esimerkki tästä on viime kevään ja kesän aikana yhdessä Raision kanssa toteutettu kampanja. Siinä ihmisten Twitteriin ja Facebookiin laittamat tervehdykset päätyivät Elovena-pikapuuropakkauksien kylkeen kauppojen hyllyille.

– Kauppoihin lähti joka viikko uusia pakkauksia, joissa oli ihmisten lähettämiä viestejä. Toisessa vaiheessa pakkauksissa oli yksittäisiä tunnisteita, joiden avulla pystyi lähettämään ystävälle postin kautta viestin, joka sisälsi pienen puuropaketin. Myös nämä viestit tulivat halutessa näkyviin Twitteriin ja sitä kautta pakkauksiin, Reinilä selvittää.

Sisältö on kingi

PackageMedia on ollut kehittämässä ensimmäisenä Suomessa pakettia, joka muuntuu 3D-laseiksi. Toimitusjohtaja Mauri Reinilän mukaan lasit ovat ensimmäiset laatuaan koko maailmassa.

Kellog'ss toi tänä syksynä markkinoille 3D-lasit sisältävän muropakkauksen, mutta siinä itse pakkauksella ei Reinilän mukaan ollut varsinaisesti roolia.

Ihmiset kaipaavat arjen elämyksiä, koska he ovat tottuneet sellaisiin.

Mauri Reinilä

3D-laseiksi muuttuvalla pakkauksella halutaan tuoda lisäarvoa ostokselle. Kun pakkausta on joka tapauksessa käytettävä, jotta elintarvikkeet saadaan markettien hyllyille, Reinilän mukaan on jopa velvollisuus antaa pakkaukselle nykyistä enemmän tehtäviä.

Kilpailu on tänä päivänä globaalia ja uudenlaisia asioita pitää pystyä tuottamaan nopeasti.

– Meidän pitää oppia nopeasti, luoda nopeasti ja kokeilla nopeasti. Jos rupeaa virittelemään perinteiseen insinöörin malliin, eikä saa kuluttajalta mitään palautetta, tuotetta on vaikea viedä mihinkään suuntaan, Reinilä huomauttaa.

– Kuluttajat ovat lopulta ne, jotka lopulta hyväksyvät tai hylkäävät. Kuluttaja on vaativa tällä hetkellä ja sisältö on kingi kaikessa, hän jatkaa.

Kohti kansainvälisiä markkinoita

PackageMedialla on tällä hetkellä 18 työntekijää ja ensi vuonna palkataan lisää. Yritys on ainut laatuaan Suomessa sekä suurin Pohjoismaissa.

– Emme tiedä yhtään samankaltaista, Pohjoismaissa toimivaa yritystä, toimitusjohtaja Mauri Reinilä sanoo.

Kuluttajat ovat lopulta ne, jotka lopulta hyväksyvät tai hylkäävät.

Mauri Reinilä

Yhtiö on saanut käyttämälleen teknologialle juuri patentin, ja nyt tarkoitus onkin lähteä valloittamaan kansainvälisiä markkinoita. Ensin Eurooppa, sitten Yhdysvallat.

Reinilä kuitenkin huomauttaa, että on eri asia haluta kasvaa kuin päättää kasvaa. Kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyy paljon riskejä, eikä kansainvälistyminen ole Reinilän sanoin lainkaan ilmaista.

– Ensin pitää pystyä suojaamaan se, mitä on keksinyt. Nyt kun tämä askel on saatu otettua, voi lähteä liikenteeseen vähän voimakkaammin. Olemme nyt ottamassa sitä askelta, päätökset on tehty.