1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nooan arkki

Tuta ja tummu tekivät Nooalle arkin

Kokkolassa Yli-Sokojan kylällä on erikoinen pihapiiri. Vanhan talon pihassa on pieni kivikirkko, kellotapuli ja laudoista rakennettu ruskea arkki, jossa on yli 260 pikkueläintä: Nooan leikkimökki.

Leena Harjunpää veisti arkkia vartioivan Nooan. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Idea arkista syntyi, kun Leena Harjunpää ja Martti Nykänen istuivat pirtissä pohtimassa uusia projekteja. Ensimmäinen lapsenlapsi Nooa oli 2-vuotias ja isovanhemmat ajattelivat, että hänelle pitäisi rakentaa leikkimökki. Nyt kun Etelä-Suomessa  asuva Nooa on 5-vuotias, haaveesta on tullut totta. 

Lapsen nimi oli enne ja laiva sai muotonsa Raamatun tarinasta. Alun perin arkki piti rakentaa siniseksi maalatulle puualustalle, mutta Leena näki unta vuoresta ja tilasi seuraavana päivänä paikalle kivikuorman. Lopullisesti Araratin vuori syntyi parin vuoden aikana tykyryhmien avulla. Päivän aiheena oli asennemuutos, jota kivi kuvastaa.

- Oli upeata kun joku seisoi tuossa ja otti ison kiven, raahasi sen ja sanoi, että nyt varmasti muuttuu!

Tummu vaappuu

Nooan arkissa mahtuu leikkimään ja olemaan yötä. Hyllyt ovat täynnä pikkuisia eläimiä ja lisää tulee koko ajan, kun vierailijat tuovat niitä tuliaisiksi.

Nooan arkissa on puisia ja metallisia pikkueläimiä, muttei mielellään pehmoleluja tai muovisia eläimiä. Kuva: Kalle Niskala / Yle

- Nooan arkki on aina auki. Naapurin lapset ovat leikkineet täällä. Täällä ovat myös vierailleet päiväkerhot, työpaikat ja aivan yksittäiset ihmiset. Kerran kyläläiset toivat meille 5 puista kirahvia. On myös käynyt niin, että pieni päiväkerholainen ei hennonnutkaan jattää otusta arkkiin vaan vei sen takaisin kotiin, Leena muistelee.

Leenan oma suosikki on pingviini. Nooasta se kuvastaa hyvin tummua, joka vaappuu.

Mielikuvitus lentää

Nooan arkissa ei ole vielä nukuttu, mutta sen aika on ehkä ensi kesänä. Silloin arkkiin tulevat myös tuolit ja pöytä. Niiden ääressä on hyvä leikkiä ja tarinoida.

- Me kaikki tiedämme, miten mielikuvituksellisesti lapsi lähtee mukaan tarinaan. Aikuisen ei tarvitse kuin vähän siivittää. Samalla voi myös antaa asennekasvatusta. ”Nyt mä syön sut”, ”nyt mä tapan sut”. ”Sua inhottaa tuo eläin, mutta mitä muuta voisit tehdä kuin lyödä tai ajaa takaa?” Olen kokenut nämä arvokkaiksi hetkiksi, Leena kertoo.