Ismo Leikolalla menee lujaa: muutto Amerikkaan, kutsu Linnanjuhliin, Venla -ehdokkuus

Vuosi sitten Los Angleseissa maailman hauskimmaksi mieheksi äänestetty Ismo Leikola ei ole lepäillyt laakereillaan. Parhaillaan koomikko kiertää Suomea bändin kanssa. Komediasarja Elisa Viihteelle toi Venla –ehdokkuuden ja presidentti kutsui Ismon itsenäisyyspäivänjuhliin Linnaan. Joulukuun puolivälissä Leikola muuttaa puoleksi vuodeksi Amerikkaan.

Kotimaa
Ismo Leikola muuttaa joulukuussa puoleksi vuodeksi Amerikkaan.
Ismo Leikola muuttaa joulukuussa puoleksi vuodeksi Amerikkaan.Isto Janhunen / Yle

Los Angelesiin muuton byrokratia on voiton puolella ja asumisjärjestelytkin kunnossa. Leikolan löyhä suunnitelma on asua Losissa puoli vuotta. Keväällä on luvassa esiintymismatka Uuteen-Seelantiin.

– Keikkahommia on tiedossa, mutta myös asumista ja vapaata. Tarkoitus on oikeasti katsoa, että onko siellä mahdollista elellä osa ajasta jatkossakin. Uuteen-Seelantiin minut on buukattu pitkälle festarille. Sehän on melkein vieressä, pelkkä Tyyni valtameri vain välissä ja matkaa ei ole kuin puoli maapalloa, Leikola velmuilee.

Amerikkaan lähtöä Leikola perustelee sillä, että siellä pääsee tekemään mitä vaan, mutta se edellyttää paikalla oloa eikä sahaamista Suomen ja Losin välillä.

Huumoria terrorismin varjossa

Huumorin merkitystä ja vaikeutta päivittäisten terrorismiuutisten lomassa Ismo on miettinyt muun muassa parhaillaan meneillään olevalla Suomen kiertueella. Ja vaikka historian tilastojen näkökulmasta eletäänkin suhteellisen rauhallista aikaa, niin Pariisin iskujen kaltaiset ikävät jutut aina mietityttää.

– Että pitäiskö niistä sanoa, ainakaan niistä ei viitsi veistellä huumoria. Tällaiset iskee ihmisten kollektiiviseen tajuntaan ja niistä syntyy uusia assosiaatioita, joita tulee mietittyä, pohtii Leikola.

Huumoria on kriiseissä käytetty aina selviytymiskeinona. Amerikan matkoilla Leikola on huomannut, että siellä huumori, stand up ja roustaaminen ovat osa asioiden käsittelykeinoja.

Komedianäytteleminen on se aina kutkutellut.

Ismo Leikola

– Huumoria käytetään aika normaalisti politiikassa ja kaikessa keskustelussa. Suomessa on vähän semmoista meininkiä, että jos koomikko mainitsee jostakin tragediasta, niin se tulkitaan helposti pilkkaamiseksi, pohtii Leikola.

– Eihän se ole välttämättä pilkkaamista, jos kipeistä asioista revitään huumoria, näkökulmastahan se on toki kiinni. Jenkeissä olen kyllä vähän ihmetellyt, kun siellä tehdään iskuista nopeasti televisiossakin stand uppia. Sellaista ei ole tarvinnut ihmetellä Suomessa.

Ismo Leikolan komediasarja on ehdolla Venla -palkinnon saajaksi.
Ismo Leikolan komediasarja on ehdolla Venla -palkinnon saajaksi.Isto Janhunen / Yle

Ismo Leikolan uusi aluevaltaus oli tehdä tänä vuonna yhdeksänosainen komediasarja Elisa Viihteelle. Työryhmän mukana Ismo pääsi toteuttamaan haaveensa komediakirjoittamisesta ja –näyttelemisestä.

– Vaikka stand up on ollut minulle se juttu ja päätavoite, niin silti komedianäytteleminen on se aina kutkutellut. Juuri tuli tieto, että ollaan Venla-ehdokkaana viiden parhaan komediasarjan joukossa. Nyt sitten Elisakin on noteraattu teeveeksi, myhäilee Leikola.

Hauskimman miehen titteli toi paljon

Maailman hauskimman miehen –tittelin nappaaminen vuosi sitten Los Angelesissa oli stand up koomikko Ismo Leikolalle tärkeää monessa mielessä – sekä Amerikassa että Suomessa. Ismo ei ole aikaisemminkaan kärsinyt huonoista yleisöistä, mutta hauskimman miehen tittelikisassa hän jopa liikuttui, kun suomalaiset olivat hyvällä meiningillä kannustamassa häntä voittoon.

– Kyllä siitä kaikki ovat olleet innoissaan ja edelleen tuntuvat olevan. Se oli Suomelle ja suomalaisille iso juttu. Ja se että se oikeasti aukaisi juttuja Amerikassa, oli tärkeää, mutta myös se, mitä se toi täällä Suomessa oli tosi tärkeää, miettii Leikola.

Rallienglannissa on taikaa

Ismon tavaramerkki stand up –lavoilla on verkkainen esiintyminen hiukan hajamielisen professorin tyyliin. Sama taktiikka toimii mainiosti myös, kun Ismo vaihtaa kieltä ja viihdyttää yleisöä rallienglannilla.

On tosi vaikeaa teeskennellä täydellistä englantia, jos sitä ei osaa

Ismo Leikola

– Rallienglannissa on oma taikansa. Minun tyyliin ja rauhalliseen tempoon ja pohdiskeluun vähän huonomman kuuloinen englanti sopii yllättävän hyvin. Mutta kyllä minä silti haluan sitä parantaa, koska aina sitä voi feikata takasin aksenttia, mutta on tosi vaikeaa teeskennellä täydellistä englantia, jos sitä ei osaa, järkeilee Leikola.

Täydellistä englannin kielen taitoa Ismo ei halua oppia, mutta aikoo kartuttaa sanavarastoa.

– Kun olin keväällä kuusi viikkoa Amerikassa ja kesällä kolme viikkoa Edinburghissa, niin kielitaito kyllä parani humisten. Sitten kun tuli takaisin Suomea ”viäntämään” niin taito pikkuhiljaa vähenee.