1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Älypuhelinta räpläävä pyöräilijä kauhistuttaa poliisia: "Kaikki huomio kiinnittyy siihen"

Poliisi muistuttaa, että liikenteessä kaikki ylimääräiset häiriötekijät pitäisi minimoida. Kielto kännykän häiritsevästä käytöstä ajon aikana koskee myös pyöräilijöitä.

liikenne
Pikaviestipalvelujen kuvakkeita älypuhelimen näytöllä.
Tiina Jutila / Yle

Kännykkää räpläävät polkupyöräilijät ovat yhä yleisempi näky katukuvassa. Poliisia ilmiö hirvittää. Pahimmillaan pyöräilijä ajaa ilman valoja ja kypärää, kuulokkeet korvilla ja näppäilee toisella kädellä puhelinta.

Ylikomisario Simo Pukkila Lounais-Suomen poliisista muistuttaa, että liikenteessä kaikki ylimääräiset häiriötekijät pitäisi minimoida. Tämä ei koske vain autoilijoita, vaan myös pyöräilijöitä ja jalankulkijoita.

– Aika paljon niin jalankulkijat kuin pyöräilijätkin kuuntelevat musiikkia älykännykän kautta ja osa vielä näppäilee samaan aikaan kännykän näyttöä. Kaikki huomio kiinnittyy silloin johonkin muuhun kuin liikenteeseen.

Kielto kännykän häiritsevästä käytöstä ajon aikana koskee kaikkien ajoneuvojen kuljettajia, myös pyöräilijöitä.

Tarkkaavaisuutta risteyksissä

Esimerkiksi Porin seudulla kevyen liikenteen onnettomuuksien määrä on viime vuosina ollut kasvussa. Henkilövahinkoihin johtavia onnettomuuksia sattuu eniten risteyksissä, kun kääntyvä autoilija ei huomaa pyöräilijää.

– Toisaalta myös pyöräilijän pitää varoa ja tarkkailla, onko kääntyviä autoja tulossa. Vaikka pyöräilijä saa ylittää tien ensin, tarvitaan molemminpuolista tarkkavaisuutta.

Eniten törmäillään valoisana aikana

Toisin kuin ehkä luulisi, syksyn pimeys ei näy piikkinä kevyen liikenteen onnettomuuksissa.

– Porin seudulla kuluvan vuoden loka-marraskuun aikana sattuneista onnettomuuksista suurin osa on tapahtunut valoisana aikana, kun liikennettä on paljon, sanoo ylikomisario Simo Pukkila.

Pukkila muistuttaa kuitenkin hyvän valaistuksen ja esimerkiksi heijastinliivin tarpeellisuudesta pimeänä vuodenaikana.

– Ja ehdottamasti tulisi käyttää pyöräilykypärää. Hyvin monessa onnettomuudessa pyöräilijä kaatuu ja lyö päänsä katuun.

Lue seuraavaksi