Presidentti Niinistö huolissaan: Edessä kilpa turvapaikkasäädösten kiristämisessä

Kun ei ole löydetty EU:n yhteistä ratkaisua, alkaa tulla kansallisia ratkaisuja, Niinistö pelkää. Presidentin mukaan suomalaistenkin huoli on kasvanut Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

politiikka
Presidentti Sauli Niinistö A-studion vieraana.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi ajankohtaisia asioita Ylen keskiviikon A-studion haastattelussa.

Presidentti Sauli Niinistö on huolissaan siitä, että Euroopan maat alkavat kilpaa tiukentamaan suhtautumistaan turvapaikanhakijoihin.

Esimerkiksi Norja, johon on tullut Venäjältä varsin huomattavia määriä turvapaikanhakijoita, on tiukentamassa lainsäädäntöään, hän muistuttaa. Myös esimerkiksi Ruotsi ja ja Tanska ovat toimineet samalla tavoin.

– Suomikaan ei voi sitä olla noteeraamatta, Niinistö sanoi A-studion haastattelussa.

Kun ei ole löydetty EU:n yhteistä ratkaisua, alkaa tulla kansallisia ratkaisuja, Niinistö pelkää. Niissä ei ole mahdollista jäädä yksin, hän uskoo.

Tämä voi tarkoittaa hänen mukaansa, että on miltei kilpajuoksunomaisesti seurattava, mitä naapuri tekee ja tehtävä omat johtopäätöksensä.

– Onko mahdollista olla tekemättä samaa, kysyy Niinistö.

Niinistö: Suomalaisten huoli kasvanut

Uudellamaalla tänään vieraillut presidentti Niinistö arvioi kansalaisten huolen turvallisuudestaan kasvaneen.

Niinistön mukaan Pariisin terrori-iskujen aiheuttamat huolet ja pelot nousivat kansalaisten kanssa käydyissä keskusteluissa lähes pääaiheeksi. On aivan ymmärrettävää, että tapahtumat ovat paitsi koskettavia niin myös huolestuttavat ihmisiä.

– Suomalaiset ovat täydessä turvassa, mutta varautumista täytyy olla.

Sauli Niinistö

Niinistön mukaan suomalaisilla ei ole syytä pelätä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että mahdottomuuden raja ylitettiin Ranskassa ja kun kerran se on ylitetty, ei mikään ole mahdotonta.

– Suomalaiset ovat täydessä turvassa, mutta varautumista täytyy olla, Niinistö sanoi.

Presidentti oli myös pannut merkille, että moni oli kiinnostunut Suomen mahdollisuudesta antaa Ranskan pyytämää turvatakuiden mukaista apua.