Ruotsalaismedia terroriepäillyn taustasta: 25-vuotias irakilainen

Turvallisuuspoliisi Säpo kertoi aiemmin keskiviikkona, että se on pidättänyt yhden terroristiepäillyn henkilön poissaolevana.

Ulkomaat
Kuvakaappaus Expressen-lehden kotisivulta.
Kuvakaappaus Expressen-lehden kotisivulta.Expressen

Useat ruotsalaiset tiedotusvälineet kertovat, että terrorismirikoksen valmistelusta epäilty henkilö olisi 25-vuotias irakilaistaustainen mies. Poliiseille on levitetty miehestä otettua värivalokuvaa. Tietojen mukaan kuvasta on kuitenkin vaikea ottaa selvää.

Sanomalehti Expressenin (siirryt toiseen palveluun) mukaan mies olisi matkustanut Irakista Saksan kautta Ruotsiin. Expressenin mukaan mies ei ole ruotsalainen, eikä hän ole asunut maassa, vaan tuntee Ruotsia vain vähän.

Aftonbladetin mukaan mies olisi ollut Syyriassa ja osallistunut siellä taisteluihin. Lehden mukaan mies on Ruotsin poliisille ennestään tuttu. Lehdet tukeutuvat nimettömänä pysytteleviin viranomais- tai poliisilähteisiin.

Turvallisuuspoliisi Säpo kertoi aiemmin keskiviikkona, että se on pidättänyt yhden terroristiepäillyn henkilön poissaolevana. Säpo ei paljastanut epäillystä mitään yksityiskohtia. Se korotti Ruotsin terroriuhkatasoa neljään eli toiseksi korkeimpaan.