Musiikin pariin palannut Pirkka-Pekka Petelius: Ennen olin vain laulava näyttelijä

Pirkka-Pekka Peteliukselta on ilmestynyt ensimmäinen albumi yli kymmeneen vuoteen. Näyttelijänä ja koomikkona tunnettu taiteilija haluaa panostaa nyt musiikkiin, vaikka paluu yleisön eteen jännittääkin.

musiikki
Pirkka-Pekka Petelius

Mihinkä koomikko karvoistaan pääsee? Pirkka-Pekka Petelius heittää ronskia huumoria sellaisella tahdilla, että muusikoilla ei meinaa tulla naurultaan soittimien virittämisestä mitään.

Petelius, kitaraa soittava Sami Pitkämö ja basisti Ville Herrala valmistautuvat uutiskuvaukseen Ylen M1-studiolla. Tarkoituksena on esittää yhtä kappaletta Peteliuksen uudelta levyltä. Irti-albumi on Peteliuksen ensimmäinen levy 13 vuoteen.

– Mulla on ollut polte päästä takaisin musiikin pariin, vaikka enhän mä osaa laulaa. Mutta mä haluan kokeilla, saanko mä näillä itse tehdyillä sanoituksilla elämänkokemuksen soimaan ja resonoimaan, että onko siellä mitään kaikupohjaa. Että en ole elänyt turhaan, Petelius tuumaa.

"Haluan olla nyt muusikko"

Muusikot alkavat soittaa kappaletta Lola ja Ola ja musiikki svengaa eteenpäin kevyesti. Pirkka-Pekka Petelius alkaa laulaa samalla kameralle kujeillen. Kappaleella Petelius päivittää itsensä tämän päivän nettiaikaan, sillä sanoituksissa puhutaan Facebookista ja Instagramista.

Peteliuksen esiintyminen tuo mieleen sen, mistä hän tuli tunnetuksi 30 vuotta sitten Velipuolikuu-ohjelmassa. Muistan sua Elaine -kappale teki näyttelijästä yhden Suomen suosituimmista artisteista.

– En mä kokenut olevani muusikko. Nyt mä yritän olla. Mä olin silloin vain laulava näyttelijä. Se oli tosi kivaa. Mä osasin silloin jopa laulaa paremmin kuin nykyään. Mutta se tulee varmaan tästä erosta, mikä meillä on ollut musiikin kanssa.

Vaikka Petelius on ilmaissut itseään taiteella monin eri tavoin, musiikki on hänelle vahvin keino ilmaista tunteita. Nyt hän haluaa panostaa musiikkiin ja katsoa kuinka syvälle musiikkiin pääsee.

– Mä olen aina ollut sen musiikin päällä tai reunalla. Se ei ole ollut päällimmäinen asia mun elämässä. Nyt mä haluan, että se on.

"Tämä on elämäntapa"

Pirkka-Pekka Petelius on palaamassa uuden levyn myötä myös keikkalavoille. Hän odottaa yleisön eteen pääsemistä, vaikka se kokenutta esiintyjää jännittääkin.

– Mä olen pelännyt yleisökontaktia. Pelkään mä edelleenkin, mutta nyt itsekeskeisyys voittaa pelon. Uteliaisuus ja into voittaa jännityksen. Se on positiivista jännitystä silloin, Petelius virnistää.

Moni on ihmetellyt, kuinka 62-vuotiaalla Peteliuksella riittää virtaa näytellä, ohjata, tehdä luonto-ohjelmia ja nyt vielä laulaa.

Mä en tarvitse lomaa, sillä tämä elämä on mulle lomaa.

– En minä tiedä. Pillereillähän sitä saa vauhtia elämään, Petelius vitsailee.

Petelius viittaa ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan ihminen on onnellisimmillaan 65-vuotiaana. Hän kokee olevansa onnellinen juuri nyt.

– Kaikki on jo tavallaan saavutettu, niin nautitaan vain elämästä. Mä en tarvitse lomaa, sillä tämä elämä on mulle lomaa. Tämä on elämäntapa.