Suomen ensimmäinen animaatioelokuva toimii vieläkin - sielukkuus peittoaa tekniset heikkoudet

Professori ja taiteilija Riitta Nelimarkka on yksi suomalaisen animaation uranuurtajista. Nelimarkka on tämän vuoden Oulun kansainvälisen lasten ja nuorten elokuvien festivaalin kunniavieras.

kulttuuri
Akvarelli seitsemästä veljeksestä.
Les films du paradoxe

Riitta Nelimarkka on monipuolinen taiteilija. Muun muassa kuvataiteestaankin tunnettu professori on tehnyt uraa uurtavaa työtä suomalaisen animaation parissa. Nelimarkka käsikirjoitti, ohjasi sekä piirsi 70-luvun alussa Kalevalaan perustuvan kuusiosaisen animaation Sammon tarina, lyhytanimaation Piispa Henrik ja Lalli sekä 70-luvun lopulla Aleksis Kiven teokseen pohjautuvan puolitoistatuntisen pala-animaatioelokuvan Seitsemän veljestä.

Nelimarkan elokuvat aiheuttivat hyvän reaktion Oulussa elokuvafestivaaleilla myös nykyajan lapsiin.

Ei kukaan halua tehdä töitä komeroon.

Riitta Nelimarkka

– Lapset ovat aina lahjomaton taideyleisö. On hauskaa, että elokuvani kolahtaa vieläkin, vaikka kysymys on jo todella vanhoista elokuvista. Kun animaatioihin on laittanut ripauksen sieluaan ja enemmänkin, niin silloin se kestää aikaa. Silloin antaa itse myös anteeksi elokuvien pienet tekniset kömmähdykset.

Nelimarkka työskenteli yhdessä hänen miehensä Jaakko Seeckin kanssa, joka vastasi animaatioista. Seitsemän veljestä oli myös ensimmäinen pitkä animaatioelokuva Suomessa. Tämän päivän suomalainen animaatio voi Nelimarkan mukaan erittäin energisesti.

– Varmaan vaikeuksia on, koska niitä on aina elokuva-alalla. Mutta nyt tehdään paljon enemmän kuin silloin kun minä aloitin.

Professori ja taiteilija Riitta Nelimarkka on Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin tämän vuoden kunniavieras
Professori ja taiteilija Riitta Nelimarkka on Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin tämän vuoden kunniavieras.Marko Siekkinen / Yle

Taiteilija haluaa kohdata yleisönsä

Professori ja taiteilija Riitta Nelimarkka on tämän vuoden Oulun kansainvälisen lasten ja nuorten elokuvien festivaalin kunniavieras. Oulun festivaalilla nähdäänkin useita Nelimarkan töitä.

Elokuvateattereiden ulkopuolella Nelimarkan värikäs maailma esittäytyy pääkirjastolla Bongaa Nelimarkka! –näyttelyssä, joka on esillä 5.12. saakka. Nähtävillä on Nelimarkan varhaisia animaatiotöitä Kalevalan ja Seitsemän veljeksen pohjalta. Nelimarkalle festivaalilla vieraileminen on juhlaa.

– Taiteilijalle on aina ihan huippua kohdata yleisö. Se on oikeastaan se juttu, koska ei kukaan halua tehdä töitä komeroon.

Lapset ovat aina lahjomaton taideyleisö.

Riitta Nelimarkka

Professori ja taiteilija Riitta Nelimarkan seuraava projekti on tehdä musiikkivisualisointia radion sinfoniaorkesterille, jota johtaa kapellimestari Hannu Lintu.