Ristiinassa harjoitellaan suuronnettomuuden hoitoa, paikalla jopa 100 henkilöä

Harjoitus katkaisee liikenteen Hietasentiellä torstai-iltana.

Hietanen, Mikkeli
Ambulanssi hälytysajossa.
Yle

Mikkelin Ristiinassa järjestetään suuronnettomuusharjoitus torstai-iltana kello viidestä alkaen. Harjoituksen pelastustoiminta kestää noin iltakahdeksaan asti.

Hietasentiellä järjestettävässä harjoituksessa varaudutaan vakavaan liikenneonnettomuuteen. Paikalla on osallistujia muun muassa sairaanhoitopiiristä, poliisista ja pelastuslaitokselta. Harjoituksessa keskitytään pitkälti ensihoitoon, ja iso osa harjoitukseen osallistujista toimiikin potilaina.

– Olemme kutsuneet myös kutsuvieraita järjestävistä organisaatioista paikalle, Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Joni Himberg kertoo.

Yhteensä paikalla on noin 100 henkilöä.

Liikenne Hietasentien Ristiinan päädyssä on poikki kello 17 alkaen enintään kello 22:een asti. Autot ohjataan kiertotielle.