Ruotsin media: Epäilty terroristi tallentui valvontakameraan – kuva

Mutar Muhanna Majidia epäillään terroririkoksen valmistelusta Ruotsissa. Hänet on pidätetty poissaolevana.

Ulkomaat
Kuvakaappaus Dagens Nyheterin terroristijahti-jutusta
Ruotsalaiset tiedotusvälineet ovat julkaisseet kuvan epäillystä terroristista. Hän tallentui valvontakameran kuvaan ylittäessään Ruotsin rajan.Dagens Nyheter

Ruotsalaiset tiedotusvälineet ovat julkaisseet Ruotsin epäillystä terroristin henkilöllisyyden ja kuvan. Tiedot perustuvat useiden poliisilähteiden vuotoihin. Noin 25-vuotias Mutar Muhanna Majid saapui Ruotsiin Saksan kautta Irakista.

Sanomalehti Expressen (siirryt toiseen palveluun) kertoo turvallisuuspoliisi Säpon saaneen etukäteen tiedon, että Majid oli matkalla Ruotsiin. Epäilty Isisin terroristi tallentui valvontakameran kuvaan, kun hän ylitti Ruotsin rajan.

Sanomalehti Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) kertoo lisäksi, että Majidin lisäksi maahan on saattanut matkustaa muitakin terroristeja ja hänellä voi olla useita avustajia Ruotsissa. Lehden nimettömän lähteen mukaan terroristilla voi olla jopa kymmenen avustajaa tai liittolaista Ruotsissa.

Mutar Muhanna Majidia epäillään terroririkoksen valmistelusta Ruotsissa. Hänet on pidätetty poissaolevana. Ruotsi nosti keskiviikkona terroriuhkatasonsa toiseksi korkeimpaan. Myös Tanska ja Norja ovat nostaneet terrorivalmiuttaan.