1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Turvallisuuspoliisi Säpo: Epäilty terroristi saatu kiinni "jossakin päin Ruotsia"

Ruotsin median mukaan terroriepäilty olisi 25-vuotias Mutar Muhanna Majid.

Ruotsalaiset tiedotusvälineet ovat julkaisseet kuvan epäillystä terroristista. Hän tallentui valvontakameran kuvaan ylittäessään Ruotsin rajan. Kuva: Dagens Nyheter

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on saanut kiinni terroristiksi epäillyn miehen, se kertoo kotisivullaan (siirryt toiseen palveluun). Se kertoo tehneensä tehoiskun "jossakin päin Ruotsia" torstai-iltapäivänä ja pidättäneensä epäillyn.

Uutistoimisto TT kertoo, että mies oli otettu kiinni Bolidenissä Västerbottenin maakunnassa. Säpon mukaan pidätys sujui rauhallisesti ja miehen kuulusteluja valmistellaan.

Sanomalehti Aftonbladetin (siirryt toiseen palveluun) haastattelema silminnäkijä Bolidenistä kertoo, että tehoiskuun olisivat osallistuneet poliisin erikoisjoukot ja 11 poliisipartiota.

– Pienessä Bolidenissä se on uskomattoman suuri isku. Näin myös poliiseja, joilla oli kypärät ja luotiliivit, kertoo silminnäkijä lehdessä.

Aftonbladetin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan epäilty otettiin kiinni turvapaikanhakijoiden majoitustiloissa, jossa tämä oli asunut ainakin kolmen viikon ajan.

Säpo ei paljasta miehen henkilöllisyyttä tai muita tietoja hänestä, koska esitutkinta on salainen. Se ei myöskään kommentoi ruotsalaislehtien tietoja, että miehellä voisi olla liittolaisia tai avustajia Ruotsissa.

Ruotsin median mukaan terroriepäilty olisi 25-vuotias Mutar Muhanna Majid. Häntä epäillään terroririkoksen valmistelusta Ruotsissa. Hänen uskotaan saapuneen Ruotsiin Saksan kautta Irakista. Säpo toivoo yleisöltä vihjeitä miehen liikkeistä Ruotsissa.

Ruotsi nosti keskiviikkona terroriuhkatasonsa toiseksi korkeimpaan. Myös Tanska ja Norja ovat nostaneet terrorismin vastaista valmiuttaan.

* Päivitetty 2:06, lisätty Aftonbladetin toinen silminnäkijähaastattelu.

_*Päivitetty 3:48, lisätty SVT:n tieto _