1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolan polttopullomiehelle vaaditaan kovaa tuomiota – suunnitteli uutta iskua?

Hätämajoituskeskukseen tehdystä polttopulloiskusta epäilty mies kertoi teon motiiviksi pakolaistilanteeseen kyllästymisen. Hänen kotoaan löytyi toinen, käyttövalmis polttopullo.

Kotimaan uutiset
koulun piha
Maija Tuunila / Yle

Kouvolan polttopulloiskusta epäillylle miehelle vaaditaan oikeudessa vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeän tuhotyön yrityksestä.

Syyttäjä vaatii myös, että rangaistuksen koventamisperusteena on otettava huomioon rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen perustuvasta vaikuttimesta.

Epäilty heitti syttyvästä nesteestä valmistetun polttopullon Keltakankaan hätämajoituskeskuksen ovelle syyskuun lopulla. Hätämajoituskeskuksessa asui tuolloin yli sata turvapaikanhakijaa.

Mies kertoi poliisin esitutkinnassa kyllästyneensä pakolaistilanteeseen ja päättäneensä suorittaa oman mielenilmauksen. Hän oli juonut itsensä humalaan ja lähtenyt paikalle taksilla polttopullo mukanaan. Hän kertoi sytyttäneensä polttopullon noin viiden metrin päässä rakennuksesta.

Hätämajoituskeskuksen pihalla oli teon aikana ihmisiä. Paikalla olleet vartijat sammuttivat polttopullon ja ottivat epäillyn heittäjän kiinni. Kukaan ei loukkaantunut iskussa.

Poliisi löysi myöhemmin epäillyn asunnosta toisen samanlaisen polttopullon käyttövalmiina.

Polttopulloiskun pääkäsittely on alkanut perjantaina Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Lue seuraavaksi