Mitä ihmettä? Yhdysvaltalaisia hakee turvapaikkaa Suomesta

Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen myös turvallisina pidetyistä länsimaista.

turvapaikanhakijat
Nainen tutkii maahanmuuttoviraston infopakettia liittyen turvapaikan hakemiseen Suomesta.
Tiina Jutila / Yle

Saksalainen turvapaikanhakija Suomen porteilla? Ja yhdysvaltalainen? Jopa britti? Kyllä, Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita myös turvallisina pidetyistä länsimaista. Kuten oheisesta taulukosta näkee, esimerkiksi Yhdysvalloista on tullut tänä vuonna kolme turvapaikanhakijaa, Japanista kaksi ja Espanjasta kuusi. Länsimaista on saapunut yhteensä vajaa 30 turvapaikanhakijaa tammi–lokakuussa.

– Hakemisperustelut liittyvät usein hakijan kokemukseen siitä, että joku yksityishenkilö uhkaa häntä kotimaassa. Esimerkiksi saksalainenhan ei voi vedota siihen, että Saksa olisi turvaton maa. Osa hakijoista kärsii myös mielenterveysongelmista, mikä osaltaan selittää hakemista, sanoo viestintäpäällikkö Hanna Kautto Maahanmuuttovirastosta.

Kauton mukaan osa hakijoista on alun perin jonkin muun kuin länsimaan kansalaisia ja hakuperustelut voivat liittyä aiempaan kotimaahan.

Kauton mukaan länsimaalaisten turvapaikkahaku on tuttu ilmiö, niitä tulee vuosittain.

Tilastografiikka
Yle Uutisgrafiikka

– Periaatteessa kuka tahansa voi hakea turvapaikkaa Suomesta, Kauttototeaa.

Tai sitten Ruotsista. Länsinaapuriin on tänä vuonna saapunut turvapaikanhakijoita yhtä lailla "eksoottisista maista": Yhdysvalloista 23, Kanadasta 3, Hollannista 2, Norjasta 2 ja monesta muusta länsimaasta.

Ja samalla lailla suomalainen voi hakea turvapaikka muualta.

– Takavuosina suomalainen aseistakieltäytyjä haki turvapaikkaa Belgiasta. Hänet palautettiin takaisin, Kautto muistelee.

Yksikään ei saanut myönteistä päätöstä

Suomella ei ole käytössä varsinaista turvallisten maiden listaa, mutta käytännössä länsimaat (kuten EU-maat, Yhdysvallat, Japani jne.) katsotaan turvallisiksi maiksi. Se näkyy myös turvapaikkahakemuksen kohtelussa.

– Nämä käsitellään yleensä nopeutetusti, päätös tulee muutamassa viikossa. Hakijat asuvat sen ajan vastaanottokeskuksessa, Kautto toteaa.

Länsimaista saapuneet turvapaikanhakijat eivät ole tänä vuonna saaneet Suomelta yhtään myönteistä turvapaikkapäätöstä, samoin kävi viime vuonna. Hylkypäätös perustellaan yleensä sillä, että hakija on saapunut turvallisesta alkuperämaasta. Lähtömaahan palataan yleensä omalla kustannuksella.

Ruotsi on suhtautunut länsimaalaisiin hieman suopeammin: myönteinen turvapaikkapäätös on tänä vuonna tipahtanut ranskalaiselle, puolalaiselle ja kuudelle yhdysvaltalaiselle.