1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Mobiiliyhtiö Jolla hakeutuu velkasaneeraukseen

Jolla Oy ilmoitti perjantaina, että sen marraskuussa päättymässä oleva rahoituskierros on viivästynyt. Yhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen ja joutuu lomauttamaan merkittävän osan henkilöstöstään.

Jollan ensimmäinen puhelinmalli. Kuva: Yle

Mobiiliyhtiö Jolla on perjantaina jättänyt hakemuksen yrityssaneerausohjelmaan Helsingin Käräjäoikeudelle. Yhtiö pyrkii tällä toimella varmistamaan toiminnan jatkuvuuden ja saamaan lisäaikaa yhtiön rahoittamiselle ja kannattavuuden kehittämiselle.

It-yrityksen mukaan sen marraskuussa päättymässä oleva rahoituskierros on viivästynyt, minkä johdosta yhtiö joutuu sopeuttamaan ja järjestämään toimintaansa. Yhtiö kertoi jo aiemmin tällä viikolla joutuvansa lomauttamaan merkittävän osan henkilöstöstään.

– Suomessa on erittäin hyvä yrityssaneerauslainsäädäntö, joka mahdollistaa yritystoiminnan jatkamisen saneerauksen kautta, jolloin yhtiö saa maksuaikaa velkojensa hoitoon. Uskon, että saneerausohjelman kautta Jollan toiminta voidaan saattaa kannattavalle tasolle, Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio toteaa tiedotteessaan.

Vuosien varrella Jolla on muun muassa kehittänyt ja julkaissut oman Sailfish OS -käyttöjärjestelmän ja lanseerannut kansainvälisesti kaksi älylaitetta. Yhtiön mukaan Sailfish OS saavutti syksyllä kaupallisen kypsyyden ja yhtiö on nyt valmis tarjoamaan sitä kaupallisille kumppaneille lisensoitavaksi.

– Valitettavasti käyttöjärjestelmän kehittäminen tähän pisteeseen on vaatinut jo paljon aikaa ja rahaa. Tästä kuolemanlaaksosta selviytyäkseen Jollan on siirryttävä tuotekehitysvaiheesta kannattavaan kasvuun ja samalla uudessa tilanteessa sopeutettava kulutasojaan merkittävästi, sanoo Saarnio.

Jollan suuret odotukset kohdistuvat Intiaan, missä suurin älypuhelinvalmistaja ottaa uusiin kännyköihinsä Sailfish-järjestelmän.