Kaupunkilaiset tarpoivat viikonlopun lumessa – Kokkola säästi 50 000 euroa

Lauantaiaamuksi satanut ensilumi vaikeutti kokkolalaisten liikkumista. Etenkin jalankulkijat, lastenvaunuja työntävät ja pyöräilijät ponnistelivat paksussa lumessa. Aurauskalusto pysyi talleissaan, koska päivystystä oli siirretty viikolla. Lumipäivystys alkaa Kokkolassa 28.11.

ilmiöt
Luminen katu maanantaiaamuna Kirkonmäellä.
Petri Kuikka / Yle

Tiemestari Kari Pihlajamäen mukaan kaupunki on päättänyt säästösyistä siirtää auraajien päivystystä viikolla. Hän laskee, että kaupunki säästi päätöksellä kymmeniä tuhansia.

– Jos koko kalusto lähtee liikkeelle, yksi täyslähtö maksaa 50 000 euroa.

Hänen mukaansa nyt maksetaan myös alkuvuoden aurauslaskua.

– Silloin tuli täyslähtöjä enemmän kuin normaalisti koko vuoden aikana.

Pihlajamäen mukaan kunnossapitorahat ovat käyneet vähiin.

– Jostakin säästöjä pitää ottaa. Eihän se hyvältä näytä, kun täällä ajelee, autotiellähän pääsee, mutta kevyt liikenne on kärsinyt viikonlopun ajan.

Lumipäivystyksen aikana aurat lähtevät Kokkolassa liikkeelle, kun pyöräteille tulee 3 senttiä ja ajoradalle 7 seitsemän senttiä lunta.

Pihlajamäki näkee näkee tässä tilanteessa hyviäkin puolia.

– Nyt tullut lumi on tamppaantunut katuun, sitä on huomattavasti helpompi aurata, ei tarvitse raapia asfalttia.