Helle: Posti-kiistan sovittelu jatkuu huomenna, tilanne yhä vaikea

Asiassa ei ole tapahtunut tänään merkittävästi uutta, valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo. Sovittelua jatketaan tiistaina kello 12.30.

Minna Helle Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Postin työriidan sovittelu jatkuu huomenna tiistaina, sanoo valtakunnansovittelija Minna Helle. Hän kertoo asiasta viestipalvelu Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Helteen mukaan asiassa ei ole tänään tapahtunut merkittävästi uutta ja tilanne on edelleen vaikea.

Sovittelua jatketaan huomenna tiistaina kello 12.30, Helle kirjoittaa.

Postin työkiistan osapuolet kokoontuivat valtakunnansovittelijan toimistolle tänään aamupäivästä. Sovintoa asiassa on haettu jo parin viikon ajan.

Postin lakot ovat jatkuneet neljättä päivää. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kertoi perjantaina lähettäneensä tukipyynnöt Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n muille ammattiliitoille.

Mahdollisista kuljetusalan tukilakoista odotetaan tietoa alkuviikon aikana.