Kadonnut kreikkalaiskaupunki löytyi kansainvälisellä yhteistyöllä

Kanen kaupunki sijaitsi saarella, jonka läheisyydessä käytiin merkittävä meritaistelu Ateenan ja Spartan välillä.

tiede
Oinoussesin saari.
Oinousses niminen Kreikan saari sijaitsee Egeanmeren itäosassa Turkin rannikon edustalla.Orestis Panagiotou / EPA

Antiikin tekstit kertovat, että Egeanmerellä Turkin rannikon edustalla sijaitsi muinoin kolme saarta. Nykyisin niitä on kuitenkin enää kaksi. Kolmannen saaren kohtalo on ollut pitkään arvoitus, kertoo National Geographic. (siirryt toiseen palveluun)

Sen verran tiedettiin, että kadonneella saarella sijaitsi muinainen Kanen kaupunki. Lisäksi saaren läheisyydessä käytiin Peloponnesolaissodan loppuvaiheessa vuonna 406 eaa. kuuluisa Arginusain meritaistelu, jossa Kreikan suurvallat Ateena ja Sparta ottivat yhteen.

Ateena voitti taistelun, mutta hävisi sodan. Tappion seurauksena Ateena menetti muutamaksi vuodeksi myös demokratiansa.

Myöhemmin saari vaikutti kadonneen tyystin. Arvoitusta selvittänyt kansainvälinen tutkijaryhmä uskoo nyt ratkaisseensa arvoituksen.

Tutkijat lähtivät oletuksesta, että saari ei olisi kadonnut, vaan kahta saarta erottanut kapea vesitie olisi maa-ainesten liikkumisen myötä kadonnut ja paikalle olisi syntynyt maakannas, mahdollisesti maanjäristysten seurauksena. Alueellla tehdyt tutkimukset vahvistivat oletusta.

Arvio on, että yhdistyminen olisi tapahtunut joskus ennen myöhäistä keskiaikaa. Tätä näkemystä tukee myös Turkin ottomaanikauden kartta, joka on piirretty 1500-luvulla. Siinä saaret ovat jo yhdistyneet.

Lisäksi arkeologit löysivät paikalta hellenistisellä kaudella (323 eaa. - 31 eaa.) käytössä olleen sataman. Sen olemassaolon uskotaan myös todistavan, että Kanen kaupunki sijaitsi saarella.

Kanen kansalaiset asuivat tärkeällä kauppareitillä

Kanen kaupunki oli pieni, mutta sen sijainti Mustaltamereltä Turkin etelärannikolle kulkevan kauppareitin varrella teki siitä kokoaan merkityksellisemmän.

Kauppareitteihin viittaa myös alueelta jo aiemmin löytynyt keramiikka. Lisätodisteena läheisestä Elaian satamasta on löytynyt Mustaltamereltä kotoisin olevia pieneliöitä. Niiden uskotaan kulkeutuneen paikalle kauppalaivojen mukana.

Seuraavaksi tutkijat aikovat radiohiilimenetelmällä selvittää eri maakerrosten ikiä, jotta he ymmärtäisivät paremmin, mikä on johtanut saarten yhdistymiseen, kertoo tutkija Felix Pirson Saksan arkeologisesta instituutista.