Lempiruoka maistuu koulussakin: 68 kilosta pyttipannua jäi tähteeksi 3 kiloa

Kokkolan Koivuhaan koulun keittiön aamu täyttyy pussien rapinasta, vuokien kolinasta, ilmastoinnin hurinasta ja iloisesta puheensorinasta. Tämän viikon teemana on tähteiden tarkkailu. Suomalaiskoulut on haastettu vähentämään ruokahävikkiä.

ilmiöt
Kokkolan Koivuhaan koulun keittiössä punnitaan Tähteitä nolla! -kampanjan ruoantähteitä.
Juha Kemppainen / Yle

Jäteyhtiö Ekorosk haastoi valtakunnalliseen Tähteitä nolla-kampanjaan (siirryt toiseen palveluun)mukaan 91 koulua alueeltaan. Vähiten tähteitä jättänyt koulu palkitaan jäätelöllä.

Kokkolan Koivuhaan koulun keittiöhenkilökunta valmistaa ruokaa liki 600 hengelle. Koulun ruokalassa syö lähes 400 lasta, ja osa ruuasta toimitetaan läheisille päiväkodeille.

Ruokalista muotoutuu syöjien mukaan. Pienemmälle väelle on tarjolla helpommin syötävää balkaninpataa, kun taas koululaisia hemmotellaan pyttipannulla.

– Pyttipannu on kaikkien herkkua, harvoin sitä päätyy tähteisiin, veikkaa ruokapalvelun esimies Eija Kyngäs.

Keittiöllä on totuttu seuraamaan hävikkiä, sen muodostumista sekä sen vähentämistä. Biojätteeseen päätynyt tavara punnitaan seurannan vuoksi aika ajoin. Nyt kampanjaan osallistuneet koulut punnitsevat kuluvan viikon ajan biojätteen määrät.

Maanantaina Koivuhaan osalta luvut näyttivät hyvältä: aamulla paistokasareihin kasattiin kaikkiaan 68 kiloa pilkottua perunaa, makkaraa ja sipulia. Biojätteisiin oppilaiden lautasilta niistä päätyi runsaat 3 kiloa.

– Kyllä veikkaan, että meidän koulumme vie voiton, lujasti olemme jo jäätelöissä kiinni, nauraa Eija Kyngäs, joka on tyytyväinen vähäiseen jätteen määrään.