1. yle.fi
  2. Uutiset

Näkökulma: Ennaltaehkäisyllä ei säästetä sairaanhoidosta – ainakaan todistetusti

Yle Kainuu yritti selvittää paljonko ennaltaehkäisyllä voidaan säästää kansantautien aiheuttamista kustannuksista, kuten lääkärissä käynnistä ja vuodeosastohoidosta. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi.

Kotimaan uutiset
Katja Oittinen

Kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus pääsi sote-sopuun pari viikkoa sitten, terveyden edistäminen vastuutettiin kunnille. Millaiset julkisten menojen säästöt ennaltaehkäisevällä toiminnalla olisi mahdollisuus saavuttaa?

Sen Yle Kainuu halusi selvittää, mutta vastauksia ei ole.

Halusimme selvittää, että paljonko julkisen sairaanhoidon kustannuksista olisi säästettävissä ennaltaehkäisyllä esimerkiksi kansantaudeiksi luokitelluista sydän- ja verisuonitaudeista ja diabeteksestä. Alustava kysely lähti sähköpostilla sekä sosiaali- ja terveysministeriöön että Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Usean viestinvaihdon jälkeen jokainen viestini saanut päätyi suosittelemaan yhteydenottoa THL:n terveyden ja sosiaalitalouden yksikön päällikkö Timo T. Seppälään, joka totesi heti kättelyssä, ettei ennaltaehkäisyn säästöjä pysty arvioimaan.

Seppälä kertoo jutussamme miksi arviota on mahdotonta tehdä, ja ottaapa kantaa myös siihen, miten hankala ja epämääräinen termi koko ennaltaehkäisy on. Hän sanoo, että poliitikot käyttävät sitä jargonissaan ja oikeuttavat lähes mitä vain ennaltaehkäisyn nimissä.

Mihin sitten perustuu ennaltaehkäisyyn vetoaminen julkisten kustannusten leikkaajana? Ei mihinkään. Ainakaan ennaltaehkäisyn merkitystä sairaanhoidon säästöjä haettaessa ei pystytä todistamaan saati arvioimaan.

Millä perusteella ennaltaehkäisyyn laitetaan rahaa eri kampanjoiden tai toimien toteuttamiseksi? En tiedä. Ennaltaehkäisykin maksaa, eikä sen järjestäminen takaa laskun pienenemistä julkisessa sairaanhoidossa. Seppälän mukaan sairastuminen tai terveenä pysyminen on kiinni etenkin yksilön henkilökohtaisista valinnoista, eikä ennaltaehkäisyn vaikuttavuudesta sairastumisen ehkäisyssä ole luotettavaa tietoa.

Ennaltaehkäisy tuntuu mukavalta ajatukselta: että meiltä kaikilta ennaltaehkäistäisiin sairauksia, emmekä joutuisi sairaalahoitoon tai edes lääkärille vaivojamme valittamaan. Mutta miten ja millaisin vaikutuksin se onnistuu? Kukaan ei tiedä.

Millä perusteella ja millaisin tavoittein valtion, ja entistä enemmän myös kuntien, varoja käytetään ennaltaehkäisyyn tai terveyden edistämiseen? Ne laskelmat olisi mukava kertoa kansalaisillekin.

Lue seuraavaksi