Brysseliin matkaavien suomalaisministereiden turvatoimia lisätty

Belgian pääkaupungissa Brysselissä terroriuhkataso on nostettu korkeimmalle tasolle. Kaupungin metroliikenne, päiväkodit, koulut ja yliopistot ovat olleet tänään maanantaina kiinni.

Ulkomaat
Sotilaat partioivat EU komission päärakennuksen alueella.
Komission päärakennus Brysselissä. Oliver Hoslet / EPA

Brysselin tiukennetut turvatoimet vaikuttavat myös kaupunkiin matkaavien suomalaisministereiden turvatoimiin.

– Kyllä se on näkynyt ja näkyy meidän suunnitelmissa ja arvioissa, miten ministereiden turvallisuutta hoidetaan, sanoo ministereiden turvallisuudesta vastaava valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo.

Tänään maanantaina Brysselissä EU-kokouksiin ovat osallistuneet valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

– Tämmöisessä tilanteessa yhteydenpitoa kohdemaan turvaorganisaatioihin tiivistetään ja tiedonvaihto on silloin jatkuvaa. Kun tiedetään, että siellä on uhkatasoa muutettu, pyritään saamaan mahdollisimman reaaliaikainen, hyvä ja kattava tilannekuva kohdemaan tilanteesta, Ylitalo selittää.

Hän ei halua kertoa julkisuuteen yksityiskohtaista tietoa ministereiden turvamiesten määrästä tai siitä, missä turvamiehiä on mukana.

Ministereiden matkoja voidaan myös perua, jos turvallisuusuhka katsotaan liian suureksi.

– Se lähtee hyvin pitkälti siitä, mitä kohdemaan viranomaiset itse sanovat. Jos sieltä tulee sellainen tieto, että tänne ei ole syytä tulla, niin totta kai silloin sitä ohjetta tai määräystä on täälläkin noudatettava, Ylitalo sanoo.