Starttiraha riittää Keski-Suomessa

Monessa maakunnassa starttirahat ovat loppuneet kesken, mutta Keski-Suomessa rahaa on ainakin loppuvuoden tarpeisiin.

starttiraha
satrttiraha
YLE

Yritystoiminnan aloittamiseen tarkoitettua starttirahaa riittää Keski-Suomessa. Asiantuntija Tapani Pietiläinen Keski-Suomen TE-toimistosta kertoo, että starttirahan riittävyys on turvattu nipistämällä työllisyysmäärärahoja muualta.

– Starttirahaan on saatu lisärahoistusta osin työvoimakoulutuksen puolelta säästyneistä rahoista, ja myöskin palkkatuen puolelta osin nipistämällä. Näin on saatu turvattua tämä starttirahan myöntäminen.

Starttirahaa on haettu Keski-Suomessa hieman viime vuotta vähemmän. Laskeva linjaus on ollut näkyvissä pitkin Suomea, sanoo Pietiläinen.

– Ihan muutamassa maakunnassa on nousua jonkin verran, mutta muuten kautta Suomen on starttirahojen määrä vähentynyt. Varmaan yleinen taloudellinen tilanne näkyy siinäkin, että ei uskalleta lähteä yrittämään.