IS: Kolmoismurhasta tunnettu Valjakkala katosi vankilasta

Ruotsissa tehdystä kolmoismurhasta tunnettu Juha Valjakkala, nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenström, on Ilta-Sanomien mukaan ollut karkuteillä viime viikon keskiviikosta lähtien.

Kotimaa
Nikita Bergenström (ent. Juha Valjakkala ) kuvattuna Kuopion vankilassa helmikuussa 2007.
Nikita Bergenström (ent. Juha Valjakkala ) kuvattuna Kuopion vankilassa helmikuussa 2007.Lehtikuva

Åmselen kolmoismurhasta aikanaan tuomittu Juha Valjakkala on taas kadonnut vankilasta. Ilta-Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan Valjakkala katosi Jokelan vankilasta viime viikon keskiviikkona. Hän oli saanut luvan poistua suljetulta osastolta osallistuakseen kurssille. Vankilaan hän ei kuitenkaan palannut.

Porissa syntynyt ja osin koulunsa käynyt Valjakkala sai elinkautistuomion vuonna 1988 Ruotsissa Åmselessa tekemästään kolmoismurhasta. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen helmikuun alussa 2009. Sen jälkeen hän on saanut lievempiä rikostuomioita.

Valjakkala vaihtoi aikanaan nimensä Nikita Fouganthineksi. Nykyään hän käyttää Ilta-Sanomien mukaan nimeä Nikita Bergenström.