Valvira aloittaa yt-neuvottelut – 35 työsuhdetta päättymässä

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ilmoitti tiistaina aloittavansa yt-neuvottelut. Neuvottelut voivat johtaa enimmillään 35 palvelussuhteen päättymiseen ja niiden piirissä on koko henkilöstö. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö ei niele Valviran perusteluja.

Kotimaa
Valvira
Ella Mikkola / Yle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut voivat johtaa enimmillään 35 palvelussuhteen päättymiseen.

Valvira perustelee joulukuun toinen päivä alkavia neuvotteluita muun muassa määrärahojen supistumisella. Valviran mukaan saatavat määrärahat supistuvat huomattavasti vuosina 2016 - 2019, eikä tarvittavia säästöjä saavuteta ilman henkilöstövaikutuksia.

Samalla valvontavirasto pyrkii muokkaamaan toimintatapojaan, vähentämään byrokratiaa sekä priorisoimaan toimintaa.

– Samalla luodaan toiminnallinen ja taloudellinen perusta, jolla turvataan viraston tulevaisuuden toimintaedellytykset. Toimintaympäristön murroksessa myös valvontaviranomaiseen kohdistuu entistä enemmän ja entistä monimuotoisempia odotuksia, toteaa ylijohtaja Marja-Liisa Partanen Valviran nettisivuilla.

Valvirassa työskentelee 170 ihmistä.

JUKO kritisoi Valviran säästölaskelmia

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä on pettynyt tapaan, jolla Valvira lähtee viemään neuvotteluja eteenpäin.

– Valviran mukaan yhteenlasketut leikkaukset ovat sen suuruisia, ettei virasto voi toteuttaa vaadittavia muutoksia toiminnassaan usealle vuodelle jaksottuen, vaan haluaa panna ihmiset pihalle kertarysäyksellä. Tämä ei meidän mielestämme ole työntekijöiden eikä Valvirankaan kannalta paras mahdollinen vaihtoehto.

JUKOn valtiosektorin neuvottelupäällikkö Markku Nieminen puolestaan ihmettelee sitä, että Valvira ilmoittaa maan hallituksen edellyttämien talousarviorahoitukseen kohdistuvien leikkausten ajoittuvan vuosille 2016-2019, mutta virasto haluaa silti tehdä kaikki henkilöstövähennykset välittömästi.