Sisäinen tarkastus: Nokian kaupungin työntekijät ajoivat omia ajoja kaupungin autoilla

Nokian kaupunki on tehnyt osana sisäistä tarkastusta selvityksen kaupungin ajoneuvojen käytöstä ja työaikojen toteutumisesta. Tarkastus on kohdistunut tekniseen palvelukeskukseen. Selvityksessä todettiin, että teknisen keskuksen ajoneuvoja on käytetty yksityisajoihin ja niiden käyttö on ollut yleistä.

Kotimaa
Nokia
Yle Tampere

Nokian kaupungin työntekijöitä epäillään työnantajan autojen luvattomasta käytöstä. Kaupunki on selvittänyt asiaa sisäisen tarkastuksen osana syksyn aikana. Tulosten mukaan teknisen keskuksen autoja on käytetty perusteettomiin ja kaupungin ohjeiden vastaisiin yksityisajoihin.

Selvitykseen osallistuneista noin 90 henkilöstä joka neljäs on käyttänyt autoja omiin ajoihinsa melko runsaasti. Tässä ryhmässä enemmän kuin puolella arvioidaan työaikojen jääneen kuluvana vuotena vajaaksi kymmeniä tunteja. Tämä johtuu liian pitkistä lounas- ja kahvitautoista sekä niihin liittyvistä ajoneuvoilla siirtymisistä.

Nokian kaupunki on jo antanut väelleen uudet ohjeet.

Kaupunki joutunee myös palauttamaan valtiolle arvonlisäverojen vähennyksiä kymmeniä tuhansia euroja.