"Tuli" ja "Sade" lähestyvät – Tampereen taidepiiput jännittävän matkan viimeisellä etapilla

Tampereen uudet maamerkit nousevat Suomen pisimmän maantietunnelin suuaukoille Santalahteen ja Naistenlahteen keskiviikkona ja torstaina. Ensin kuitenkin 40-metriset ilmanvaihtopiiput pitää saada kunnialla perille.

kulttuuri
Rantatunnelin piippu kuljetuslavetin päällä.
Petri Aaltonen / Yle

Rantatunnelin ilmanvaihtopiiput ovat sunnuntaista asti matkanneet Saarijärveltä kohti Tamperetta. Taivalta on taitettu öisin, jotta muulle liikenteelle aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa yli 50-metrisestä kuljetuksesta.

Tiistaina putket ovat jo tukevasti Pirkanmaan kamaralla, Ylöjärvellä. Matka Virtain ja Kihniön kautta on sujunut ilman isoja ongelmia.

– Pieniä vastoinkäymisiä on ollut. Lähinnä liukas keli on aiheuttanut hiukan ongelmia, sanoo Rantatunnelin aluevastaava Jari Humalajoki.

Viimeiset kilometrit hankalimmat

Rykäys Ylöjärveltä Tampereelle Näsijärven rantaan taittuu normaalisti yhdessä hujauksessa. Vaikka tie on lyhyt ja suora, edessä ovat ne hitaimmat ja hankalimmat kilometrit.

– Tampereen Lielahteen asti kuljetus pääsee erikoiskuljetuksille tarkoitettua reittiä. Loppukilometreillä on jonkin verran sähköjohtoja ja liikennevalojen rakenteita, joita joudutaan tekemään sähköttömäksi tai purkamaan, Humalajoki kuvailee.

Matka Ylöjärveltä Rantatunnelille alkaa tiistai-iltana, kun muu liikenne hiljenee. Tavoitteena on, että ennen aamukuutta molemmat piiput ovat kohteissaan, valmiina asennettaviksi.

Tiilen punaa ja järven sineä

Piippuja koristavat kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonin taideteokset Tuli ja Sade.

Rantatunnelin ilmanvaihtopiippua maalataan
Piippujen maalaaminen Jan-Erik Anderssonin suunnitelmien pohjalta oli haastava työ.Jan-Erik Andersson
Rantatunnelin suuaukkojen piippuihin tulee Jan-Erik Anderssonin taideteokset
Tältä piiput näyttävät havainnekuvan mukaan. Pian ne nähdään paikallaan.Tampereen taidemuseo, muokkaus Yle

Sisällöllisesti Tuli ja Sade -teokset muodostavat teosparin. Santalahden piipun lähtökohtia ovat tuli ja tummanpunainen teollisuusarkkitehtuuri. Naistenlahdessa taas näkyvät vesi ja järvimaisemat.

Piippujen asennus tapahtuu Santalahdessa keskiviikkona ja Naistenlahdessa torstaina.