Pekka Ervasti: Sipilän pirunnyrkki

Jos tekee tyhmän päätöksen, se kannattaa perua – ellei satu olemaan pääministeri, kirjoittaa Pekka Ervasti.

Yle Blogit
Pekka Ervasti
Lassi Seppälä / Yle

Onko pirunnyrkki tuttu? Tuskin ainakaan pleikkarisukupolvelle.

Se on muutamasta puupalikasta hankalasti väsättävä objekti, joka muistuttaa kolmiulotteista plusmerkkiä. Eräänlainen savupirttiajan Rubikin kuutio.

Sipilän pöydällä on jo pitkään ollut poliittinen pirunnyrkki, jota ei tunnu saavan kasaan insinöörikään.

Ensin hallitus löi rinta rottingilla kauhistuneen kansakunnan eteen liudan menoleikkauksia, työelämän vyönkiristyksiä ja muita vitsauksia, joita on perusteltu kansantalouden pelastamisella.

Siitähän huuto nousi. Kaikki, joiden kakusta hallitus oli kahmaisemassa, nostivat hirveän äläkän. Rautatientori täyttyi vimmaisista duunareista ja muista kätilöistä, jotka toivottivat hallituksen hornan tuuttiin. Gallupit niiasivat.

Hallitus säikähti ja perääntyi. Se perui aktiivisen katumisen verolain, sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkauksen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja eläkeläisten asumistuen heikennykset. Hallintarekisteriesityskin horjuu jo.

Nousi uusi huuto ja naurunräkätys. Hähää, hallitus onkin nyt ruvennut hoipertelemaan! Ei pysy linjallaan. Soutaa ja huopaa. Tuuliviiri se on.

Tee niin tai näin – aina väärinpäin.

Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissaon aina ihannoitu moosesmaista ja härkäpäistä jyräämistä. Mikä on kerran päätetty, siitä pidetään kiinni maailman tappiin. Rautainen tahto vie vaikka läpi harmaan talouden.

Ratkaisut eivät etene yksiniittisen prosessikaavion mukaan. Vatulointi on osa prosessia. Jossakin sitä kutsutaan kansalaiskeskusteluksi.

Elävässä elämässä on kuitenkin harvoin varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin muuttumattomiin periaatteisiin. Eikö ole päinvastoin hyvä, että päättäjä huomaa virheensä ennen kuin se pannaan täytäntöön?

Jos jostakin Sipilää ja hallitusta voi arvostella, niin ehkä hätäilystä ja päätösten huonosta valmistelusta. Jos esitys paljastuu sudeksi vasta Rautatientorilla, niin mitä ne kaikki harmaapukuiset virkamiehet siellä hallituksen valmistelukoneistossa tekevät? Lukevat yhdeksästä neljään iltapäivälehtiä vai viettelevät Pekkas-päiviä? Eivätkö he osaa arvioida päätösten seurauksia, vai eikö Sipilä kuuntele?

Yksi palanen Sipilän pirunnyrkissä on hänen ilmeinen kokemattomuutensa siitä, miten poliittinen prosessi etenee yleensä ja työmarkkinoilla aivan erityisesti. Liike-elämässä – josta Sipilä on ammentanut miljoonansa ja kokemuksensa – määrää omistajuus ja raha. Politiikan puolella on valitettavasti eräs kitkan aiheuttaja, joka tuntuu olevan Sipilän yhtälössä suuri tuntematon. Sitä kutsutaan demokraattiseksi prosessiksi.

Ratkaisut eivät etene yksiniittisen prosessikaavion mukaan. Vatulointi on osa prosessia. Jossakin sitä kutsutaan kansalaiskeskusteluksi.

Sipilän taka-askeleet saattavat merkitä, että pääministerille on viimein alkanut kajastaa, ettei homma politiikan puolella etene suoraviivaisesti kuin onka höyrykattilassa. Välillä menee jappasuksi.

Toivokaamme pääministerin itsekasvatusprosessille menestystä. Toivottavasti siihen ei jatkossa tarvitse sotkea koko kansakuntaa. Sipilän kollektiivinen ihmiskoe voi mennä eläinrääkkäyksen puolelle, sillä hallituksen edessä on vielä paljon hankalia kurimuksia ja äyräitä.

Sote on poliittinen ydinvoimala, joka ei tunnu valmistuvan koskaan. Siitä on maalissa vasta kymmenen prosenttia. Yhteiskuntasopimusta väsätään ties monettako kertaa, ja pakkolakiruoska heiluu neuvottelijoiden yllä. Hallitus on vasta miinakentän reunalla, jonne oppositio ja etujärjestöt kantavat selkä vääränä uusia pommeja.

Lähikuukaudet näyttävät, saako Sipilä pakettinsa kasaan. Se ei taatusti synny runnomalla. Ihan kauhea synti ei ole vetää välillä henkiset perstupakit ja fundeerata. Prosessikaaviossa voi joskus käyttää myös pyyhekumia.

Pekka Ervasti
Kirjoittaja on politiikan erikoistoimittaja