Wahlman yrittää kääntää eroanomuksen jättäneen Antti Vuolanteen pään

Antti Vuolanne (sd.) ilmoitti viime viikolla eroavansa Porin kaupunginvaltuustosta. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Esa J. Wahlman toivoo, että Vuolanne peruisi eroanomuksensa.

Antti Vuolanne
Antti Vuolanne (sd.)
Kati Halinen / Yle

SDP pyrkii saamaan Antti Vuolanteen (sd.) perumaan eroanomuksensa, jonka tämä on jättänyt Porin kaupunginvaltuustolle.

Demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Esa J. Wahlman sanoo toivovansa, että Vuolanne jatkaisi valtuutettuna tämän kauden loppuun saakka. Vuolanne jätti eroanomuksensa sen jälkeen, kun hänen nimityksestään kaupungin määräaikaiseen tehtävään oli noussut julkinen kohu.

En ole päässyt juttelemaan Antin kanssa henkilökohtaisesti.

Esa J. Wahlman (sd.)

– Olisi hyvä, että hän istuisi tämän valtuustokauden loppuun ja katsoisi sitten uuden kerran. Toivon, että tämä ratkaisu on mahdollinen, Wahlman sanoo.

Esa J. Wahlman arvioi, että Vuolanne toimi hätäisesti. Hänen sanoo ymmärtävänsä, että Vuolanne on loukkaantunut kohtelustaan.

– En ole päässyt juttelemaan Antin kanssa henkilökohtaisesti. Olen jo lähettänyt hänelle sähköpostin, jossa pyydän häntä harkitsemaan asiaa uudelleen, Wahlman sanoo.